tiistai 17. tammikuuta 2017

Lääkäri 2017 - lääketiedepäivät Helsingissä

Viime viikon torstai oli piristävä spessupäivä ensimmäiseen joululoman jälkeiseen viikkoon, kun pääsimme Orionin vieraina Helsinkiin lääketiedepäiville. Pitäisi muuten olla laitonta iskeä heti joululoman jälkeen luentoviikko, jonka lähes jokaisena päivänä on opetusta kahdeksasta neljään, ja yhden kurssin sisäänpääsytentti. Torstainakin päivä oli todella pitkä, mutta olipahan sentään luentoja piristävämpää ohjelmaa. Vaikka ei sillä, psykiatrian ja KNK:n luennot ovat tähän mennessä olleet aivan timanttisia ja sitoneet mielenkiintoni täysin (neurologiasta ei sen sijaan puhuta).
 
Koska Turusta Helsinkiin on kuitenkin kaksi tuntia matkaa, messupäivämme alkoi jo klo 6.40 Medisiinalla nautitulla aamupalalla, tai oikeammin eväspusseihin ala-astetyylillä kerätyllä aamiaisella, jonka söimme omaan tahtiin bussissa istuessamme. Helsingissä päivämme ohjelma oli aamupäivän ajan tutustua messujen näyttelyyn eli kiertää yritysten, kuntien ja sairaaloiden pisteillä tutustumassa heidän ohjelmaansa, tuotteisiinsa ja keräämässä kaikenlaisia hauskoja tuliaisia, sen jälkeen nauttia lounas Messukeskuksella ja iltapäivällä osallistua erityisesti kandeille suunniteltuun luento-ohjelmaan.

32180236512_4d55aa39a5_o
Untitled
Untitled

Näyttelystä riittikin hyvin hupia aamun kolmeksi tunniksi. Pääsimme tulkitsemaan röntgenkuvia ja ekg-nauhoja, kanyloimaan muovikättä ja testaamaan videolaryngoskooppia. Lisäksi olisi ollut mahdollisuus treenata elvytystä, kokeilla nukella pallolaajennuksessa käytettävän vaijerin kuljetusta nivustaipeesta sydämen sepelvaltimoon, testata hermojen ompelemista sekä mittauttaa hemoglobiini- ja D-vitamiinitasonsa. Varmasti näitäkin enemmän olisi löytynyt aktiviteettia, jos olisi vain ollut intoa ja aikaa tutustua aivan kaikkeen. Koulutuksellisen näkökulman lisäksi keräsimme tietysti ison kasan karkkia ja kyniä, söimme jäätelöä ja täyttelimme arvontalipukkeita.

Myös Turussa järjestetään joka vuosi syksyllä lääketiedepäivät, joille saavat osallistua kaikki lääkisläiset vuosikurssiin katsomatta. Helsinkiin ovat ainakin tähän mennessä päässeet vain 4.-6. -vuosikurssit, eli meillekin kerta oli ensimmäinen. Sinänsä linjaus on ymmärrettävä, koska ainakin itselle ekoina lääkisvuosina lääketiedepäivät olivat vain kasa karkkia ja vähän nolona napattuja Aqualan L -putkiloita, koska ei asioista vielä oikein ymmäränyt mitään. Messujen näytteilleasettajatkin alkavat osoittaa kiinnostusta kandimessuilijoihin vasta nelosvuosikurssilla, koska tätä ennen ei ole vielä mahdollisuutta tehdä lääkärin töitä.

Untitled
Untitled
Untitled

Myös omasta näkökulmastani lääketiedepäivät pikkuhiljaa muuttavat muotoaan karkkimetsästyksestä oppimiseksi. Edelleen käteni eksyy jokaiseen suklaakarkkeja tarjoavaan kulhoon, mutta nelosella kirran ja sisätautien jälkeen alkaa vähän ymmärtääkin, mistä pisteillä puhutaan, eikä enää nolota niin paljoa mennä juttelemaan ns. messurastien pitäjien kanssa. Käytännön esimerkkinä esimerkiksi erään pisteen röntgenkuvat: ei minulla ennen trauman kurssia olisi ollut hajuakaan, mitä kuvista etsiä, mutta nyt tehtävä meni hyvästä kertauksesta.

Lounaalle päädyimme lopulta erään yhtiön tarjoamalle lounasluennolle, jossa kuulimme ruokailun ohessa sydämen vajaatoiminnasta, ja iltapäivän vietimme suunnitellusti kandiluennoilla. Iltapäivän luennot olivat kurjan teoriapainotteisia verrattuna meidän kandien käytännönjanoisiin odotuksiin, mutta kokonaisuudessa päivä oli oikein mainio tauko luentoviikkoon. Peruspäivää lyhyempi päivä ei kuitenkaan ollut, koska takaisin Turussa olimme vasta iltakahdeksan maissa. Onneksi oli kuitenkin karkkia.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Viime hetken vinkit uusille kliinisille kollegoille

C6-kurssi eli omaa kurssiani vuoden ns. nuoremmat aloittavat huomenna klinikan, mikä tarkoittaa, että meidän astumisestamme sisätautien ja ennen kaikkea potilastyön ihmeelliseen maailmaan on jo vuosi. Hauskaa! Me emme ole enää nuorimpia sairaalassa eksyjiä, ja hetken aikaa saatamme jopa olla tuoreita kollegoja paremmin perillä, missä mikäkin paikka on. Vaikka ei sillä, erikoisalojen ja sitä kautta osastojen vaihtuessa jatkuvasti, eksyttävää taitaa riittää aivan jokaiselle vuosikurssille. Meidän kurssimme ottaa juuri tällä hetkellä haltuunsa U-sairaalaa KNK-kurssin yhteydessä ja juuri perjantaina whatsapissa kovasti pohdittiin, millä hissillä täytyy ajaa minnekin päästäkseen.

Koska monia tällä hetkellä jännittää uuden lääkisvaiheen mukanaan tuomat haasteet, haluan lohduttaa, että aivan jokainen selviää klinikasta varmasti ja kun klinikkaan tottuu, ei preklinikkaan päin halua enää pissiäkään. (Paitsi opiskelijabileiden jälkeisenä aamuna, kun potentiaalisti skipattavan luennon sijaan lukkarissa seisookin pakollinen sisuksien aamukierto.) Joka tapauksessa ekasta klinikkakeväästä kannattaa ottaa paras mahdollinen riemu irti ja siksi haluankin jakaa omat vinkkini kevääseen.

32210523541_312e5ecf15_z

1. Antaudu tykkäämään omasta klinikkaryhmästäsi ja olkaa keskenään kavereita, olkaa ryhmä. Naurakaa yhdessä, olkaa epävarmoja yhdessä ja tsempatkaa toisianne, koska ryhmän tuki on yksi parhaista asioista koko klinikassa.

2. Ota rohkeasti hoitajiin kontaktia. Hoitajat tietävät hurjan paljon ja osaavat opettaa paljon kandille kullanarvoista tietoa. Pyydä saada kanyloida, letkuttaa tippuja ja olla mukana vaikka haavanhoidossa. Ja oikeasti pyydä! Kädentaitoja oppii vain käsin tehden. Erityisesti päivystyksessä kannattaa ilmottautua hoitajille innokkaaksi kanyloijaksi.

3. Tutki ja haastattele rohkeasti. Potilaat saattavat olla iäkkäitä ja sairaita, mutta tutki silti huolella. Keskity kuulemaasi ja näkemääsi, kysy ohjaavalta opettajalta epävarmoista havainnoista. Kysy, vaikka opettajaa ei paljoa kiinnostaisi. Valmistaudu kokemaan ihania hetkiä ihmisten elämäntarinoita kuunnellen, mahtavia vitsi mä osaan tän -fiiliksiä jotain löytäessäsi ja jatkuvia ainiin mä unohdin tutkia ton -viboja välittömästi potilashuoneesta poistumisen jälkeen.

4. Yritä uskoa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. En jaksa itsekään tarpeeksi usein uskoa tähän, mutta pitäisi. Me olemme oppimassa. Meillä on todellakin oikeus ja velvollisuuskin kysyä nyt, kun vasta treenamme eikä kenenkään henki ole meidän käsissämme.

5. Älä loukkaannu mahdollisesta kiireestä ja sen luomasta heikommasta opetusmyönteisyydestä, mutta loukkaannu puhtaasta asennevammasta kandeja kohtaan. Yliopistosairaalan lääkärit ovat opetusvelvollisia, ja se tarkoittaa, ettei meitä kohtaan saa olla ilkeä tai välinpitämätön vain siksi, että emme vielä osaa asioita priimasti. Juuri siksihän me yritämme saada opetusta!

6. Uskalla tehdä, luota käsiisi. Pääsemme taas heikkousalueelleni, josta kuitenkin pikkuhiljaa yritän vapautua. Pyydä saada tehdä ja kokeilla. Kerro, että et vielä osaa, mutta haluat oppia ja kokeilla. Nyt saa epäonnistua, koska vastuu on ohjaavalla ihmisellä siinä aivan vieressä. Pari vuoden päästä vastuu on itsellä eikä neuvojaa välttämättä ole lähimaillakaan.

7. Ole ylpeä itsestäni ja fiilistele klinikan alkua. Napsi snäppiin ja instaan kuvia niin, että vanhempia vuosikursseja naurattaa, vaikka ovat tehneet täsmälleen samaa pari vuotta sitten. Onhan klinikka valtava juttu! Ekaa kertaa pääsemme niihin hommiin, joista pääsykokeeseen lukiessa vain haaveiltiin, joten on aivan luvallista ihailla valkoista takkia ja tuoreita sisäkenkiä jokaisesta heijastavasta pinnasta.

8. Älä hätäile, kun kaikki on epäselvää ja paikat ovat kadoksissa. Kaikki on epäselvää ja kadoksissa myös kaikille muille. Asiat selkevät viikkojen myötä ja sairaalassa suunnistaminenkin helpottuu viikko viikolta.


En sano, että olisin itse elänyt täysin ohjeideni mukaan, mutta sanon, että jos nyt kävisin sisätaudit uudelleen, pyrkimyksenäni olisi kovasti yllä oleva. Onneksi tätä klinikkaa kuitenkin riittää vinkeille sovellettavaksi Tsemppiä alkuun C6!

torstai 12. tammikuuta 2017

Tositarinoita: Liikunnan iloa etsimässä

The game is on again.

Tällä kertaa Tositarinoiden puolella hyvää asiaa Turun yliopiston ja korkeakoulujen muuttuneesta liikuntasysteemistä. Vaikka Yliopistoliikunta on muuttunut CampusSportiksi ja moni asia sen myötä muuttunut, on yksi asia pysynyt ennallaan: opiskelijaliikunta on timanttinen asia! Vielä kun saisi kehonsa ja mielensä muistamaan sen niin kiireisinä opiskeluaikoina kuin makeina lomajaksoinakin...

Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2017/01/11/liikunnan-iloa-etsimassa/ 


Ps. Me matkataan tänään kurssin kanssa Helsinkiin Lääkäri 2017 -lääketiedepäiville. Hauskaa! Reissusta tarkemmin sitten varmaan ensi viikon aikana. 

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Erikoisalat - kuka niistä muka tietää

Lääkiksen aloittamisen jälkeen jokainen pääsee vastaamaan sukulaisten ja tuttavien suosikkikysymykseen: no mikäs lääkäri susta sitten isona tulee, että milles alalle aiot sitten erikoistua? Kysymys on herttainen ja tarkoittaa varmasti anoastaan hyvää, mutta on todellisuudessa yhtä validi kuin ekaluokan aloittavalta lapselta kysyisi, mikä hänestä tulee isona. Ei meistä suurin osa tiedä yhtään, ja niistäkin, jotka luulevat tietävänsä, suuri osa on väärässä.

Lääkis itsessään on putki, jonka loppupäästä putkahdetaan ulos kaikki suurinpiirtein samanlaisina lääketieteen lisensiaatteina. Lääkiksen aikana ei siis tarvitse/pääse tekemään mitään valintoja tulevasta erikoisalasta, vaan jokainen käy täsmälleen samat kurssit, koska olisi melko kiusallista, että terveyskeskuslääkäriksi valmistuvista nuorista lääkäreistä vain osa osaisi tutkia korvat kunnolla ja vain joka toinen tikata. 267 opintopisteen laajuisten kaikille pakollisten keskeisten opintojen lisäksi saamme kuitenkin suorittaa oman kiinnostuksen mukaan noin 20 opintopisteen edestä erilaisia valinnaisia, jotka luonnollisesti hiukan syventävät opittua juuri siitä tietystä aiheesta. Minä esimerkiksi suoritan tulevana keväänä 3 op:n Lihavuus-kurssin ja aiemmin olen tehnyt valinnaisena mm. sosiaalipediatrian, kehitysmaalääketieteen ja atk-kurssin (sanooko kukaan enää atk?).

nimetön4

Valmistumisen jälkeen ajankohtaiseksi käyvän erikoistumisvaiheen erikoisaloja on 50 ja vain osa niistä pääsee esittelyyn lääkiksen aikana kurssien muodossa. Nämä harvatkin pikkuhiljaa ripotellen koko kuuden vuoden aikana ja vahvemmin kliiniset alat Turussa vasta kolmosen keväästä alkaen. Tällä hetkellä osaisin nimetä ehkä parikymmentä erikoisalaa ja jonkinnäköinen haisu alan sisällöstä minulla on ehkä kymmenestä. Yli puolet erikoistumisvaihtoehdoista ovat siis minulle edelleen täysiä mysteereitä, joita pikku hiljaa lukukausi lukukaudelta puretaan.

Erikoistuminen on epäajankohtaisuudestaan johtuen minulle vielä melko epäselvä prosessi, joka kaiken lisäksi elää juuri tällä hetkellä voimakkaasti, koska puhutaan erikoistumispaikkojen jakoprosessin muuttamisesta, erikoistumispääsykokeista ja ylhäältäpäin määrätystä erikoistumisesta tietylle alalle. Hiukan minä kuitenkin tiedän. Erikoistuminen tarkoittaa erikoisalan töitä tehdessä (= palkkaa saaden) tapahtuvaa oppimista valmiilta erikoislääkäreiltä, seminaareista ja kirjoista, ja kuuden vuoden erikoistumisen aikana töitä tulee tehdä niin keskussairaala- kuin yliopistosairaalatasollakin. Putken kruunaa erikoislääkäritentti, joka täytyy suorittaa hyväksytysti. Luonnollisesti kuvioon mahtuu paljon nippelinappelia, mutta näin erikoistuminen pääpiirteissään menee.

nimetön5

Itse olen vasta leikitellyt ajatuksella erikoistumisesta. En ole lainkaan perehtynyt alojen erikoistumisjonotilanteisiin (jep suosituimmille aloille jonotetaan ja tietyille aloille voi olla vaikea päästä lainkaan esimerkiksi ilman väitöskirjaa), työtilanteeseen enkä isoon osaan koko erikoisaloista! Lääkäriliitto julkisti pari vuotta sitten Erikoisalani-sivuston, joka esittelee erikoisaloja niin teoreettisesta näkökulmasta kuin erikoislääkäreiden haastatteluidenkin pohjalta. Sivulla on myös yllä olevaa mututuntumaani tarkempaa tietoa erikoistumisesta prosessina. Mielenkiintoisimpana juttuna sivulla on kuitenkin Erikoisalani-valintakone, joka pitkän kysymyslistan jälkeen läjäyttää eteen vastausten perusteella juuri tälle henkilölle sopivimpia erikoisaloja. Kone on todella hauska ja aion itse tehdä testin säännöllisin väliajoin, koska omat fiilikset muuttuvat kasvavan kokemuksen myötä ja samalla muuttuvat tarjotut erikoisalatkin. Samalla tulee näppärästi ylipäätään tutustuttua erikoisalojen laajaan kirjoon.

Tällä hetkellä minusta tulisi lastenpsykiatri.

Kuvat: http://erikoisalani.fi/

maanantai 9. tammikuuta 2017

Ennakkokäsityksiä tulevan kevään erikoisaloista

Tuleva kevät alkaa tänään. Edessä on ns. kuoleman kevät, koska ennen ensimmäisiin oikeisiin lääkärin töihin astumista tulevana nelosvuoden jälkeisenä kesänä, kaikki siihen mennessä opetetut kurssit täytyy olla suoritettuna, jotta lupaviranomainen Valvira myöntää luvan toimia lääkärin sijaisena. Tuleva kesä tulee olemaan hurja oppimisen paikka, (josta minä ihme kyllä olen jopa hiukan innoissani), mutta sinne asti päästäkseen on ensin taisteltava itsensä kunnialla läpi keväästä. Ja taisteltavaa riittää.

Opinto-oppaan mukaan nelosen keväänä edessä ovat:
  • Korva-, nenä- ja kurkkutaudit, 7 op
  • Psykiatria, 11 op
  • Neurologia, 8 op
  • Lääkärintoimen harjoittaminen ja lääkärintyöhön liittyvä sosiaaliturva, 2 op
  • Tiimiviestintä ja johtaminen, 1 op
  • Yleislääketiede, kliininen opetus, 1 op

Koska minulla ei ole vielä oikeasti hajuakaan, mitä ensimmäiset kolme merkittävintä kurssia/erikoisalaa pitävät oikeasti sisällään, ajattelin tässä postauksessa kirjoittaa lyhyesti talteen aloihin liittyvät ennakkokäsitykseni ja -luuloni, toivoen, että kevään lopulla olen tätä postausta viisaampi. Yksikään allaoleva asia ei siis ole faktaa, vaan puhtaasti minun ajatusvirtaani.

Kuva: Turun yliopisto opinto-opas

Korva- , nenä- ja kurkkutaudit
Ööööö, siis ihan oikeasti tähän tarvitaan oma erikoisalansa? Miten ihmisen pääaukkoihin voi mahtua sairauksia kokonaisen erikoisalan tarpeisiin? Samaa olen jaksanut aiemmin hämmästellä anestesiologian kanssa, mutta senkin salat avautuivat, joten ehkä pian ymmärrän paremmin myös KNK:ta. Odotan edessä olevan paljon pientä piiperrystä ja erilaisilla metallivänkyröillä ihmisen ruumiinaukkoihin kurkkimista, itkeviä lapsia (lapsilla on aina korvaongelmia) ja tuskastelua oman välineosaamattomuuden ja käsien tärinän kanssa. Ehkä KNK-lääkärit tekevät myös sen alueen leikkaukset? Toisaalta odotan kurssia myös mielenkiinnolla, koska muistaakseni vanhemmat vuosikurssit ovat sitä kehuneet.

Psykiatria
Haluaisin valtavan paljon ihastua psykiatriaan! Se kiinnostaa minua etukäteen ajatuksena, mutta todellisuus luonnollisesti aukeaa vasta, kun saan nähdä, mitä ala oikeasti on. Tällä hetkellä mielikuvissani psykiatrit käyvät pitkiä keskusteluja potilaan kanssa, ovat myötätuntoisia mutta jämyjä - vähän isällisiä tai äidillisiä, osaavat kauheasti aivojen välittäjäainereseptorihäkkyröitä ja niihin vaikuttavia lääkkeitä sekä ovat vanhoja. Kauhulla odotan pelottavia potilaskohtaamisia, vaikeutta ymmärtää toisen maailman/mielen järkkymistä, toisen pahan olon kestämistä ja mahdollista voimattomuutta toisen epätoivon edessä. Oikeasti minua pelottaa myös psyykelääkkeiden hurja kertaaminen, koska niissä riittää hommaa. Toimenpiteitä psykiatrialla ei varmaan tehdä?

Neurologia
Päässä on vikaa. Tai selässä. Tai jossain ääreishermossa. Joka tapauksessa hermot menevät. Vaikka tiedän neurologisten sairauksien kirjon olevan laaja, näen kurssia ajatellessani mielessäni vain vaikean aivovamman saaneita potilaita, joiden kanssa kommunikointi on haastavaa. Samoin kuin psykiatriaan, myös ajatuksiini neurologiasta liittyy jännitys alan raskaudesta. Aivot ja hermot ovat ihmisen normaalille toiminnalle elintärkeitä. Miten rankkaa henkisesti on tehdä työtä lääkärinä ihmisten parissa, joilla nämä toiminnot ovat uhattuina tai jo menetettyjä? Edessä on varmasti paljon eri hermoratojen anatomian ja toiminan kertaamista, monenmoista neurologista statusta ja ulkoa opettelemista. Just kivaa siis, ehh...

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Joululoman aikaiset Tositarinat

Joululoma oli ja joululoma meni. Tänään kai voi jo sanoa näin, koska huomenna odottaa paluu kouluun. Kirjoitin Kuopio-lomailun aikana yliopiston blogin puolelle kolme postausta, jotka ovat rästissä jakaa tänne.

Kävimme katsomassa KalPa-Ässät peliä Kuopiossa. 6-0, fiils guud mään!
Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2016/12/28/terkut-savosta-ja-hurja-annos-kotiseutuylpeytta/

Otin kuvia, nautin lumesta ja söin...
Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2017/01/01/kuopion-joululoma-kuvina/

...ja vietin mahtavaa Uutta Vuotta!
Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2017/01/01/hyvaa-uutta-vuotta-2017/

Tänään tälläistä, huomenna jo jotain aivan muuta!

lauantai 7. tammikuuta 2017

Elossa 24h

Nyt on luvassa verorahoilla tuotettua silmä-, korva ja fiiliskarkkia terveydenhuoltomaailmasta kiinnostuneille! Ja vaikka ei olisi erityisesti kiinnostunutkaan, kannattaa tsekata silti, koska meno on todella yleissisivistävää: näin meidän terveydenhuoltomme oikeasti toimii!

Yle on tällä viikolla esittänyt ma-la klo 20 Elossa 24h -ohjelmaa, jossa nähdään 30min jaksoissa kuvausryhmien yhden vuorokauden aikana tallentamia paloja julkisen terveydenhuollon toiminnasta Suomessa. Ohjelmaa kuvattiin kesällä yhdessätoista Suomen kaupungissa, mutta jaksot painottuvat pääosin viiteen yliopistosairaalaan, vaikka välähdyksiä nähdäänkin myös muualta. Terveydenhuollon arkea avataan monesta eri näkökulmasta, koska kuvausryhmien seurattavat vaihtelevat ensihoidon helikopterilääkäristä sairaalan huoltomiehen kautta sairaalaklovneihin. Jokaisella on oma osansa meidän sujuvan ja tehokkaan terveydenhuollon eteen. Haluan myös vielä korostaa, että ohjelma on kuvattu keskellä sairaalamaailman todellisuutta, eivätkä ohjelman tähdet siis ole näyttelijöitä vaan oikeita sairaanhoitajia, lääkäreitä, huoltomiehiä, fysioterapeutteja ja potilaita.

Kuva: Yle

Kuten ohjelman nettisivuilla mainitaan, 90 000 suomalaista saa päivittäin hoitoa julkisessa terveydenhuollossa. Se on Kuopion kaupungin kokoinen määrä ihmisiä. Luonnollisesti osan ongelmat ovat pienempiä ja yksinkertaisempia hoitaa kuin toisten, mutta 90 000 hoidettavaan mahtuu joka päivä hurjan monta vakavasti sairasta ihmistä, joiden pelastamisessa moderni lääketiede on ainoa mahdollisuus.

Ja siitä tulee ohjelman hienous. Olen edelleen aivan fiiliksissä nykyaikaisten hoitojen mahdollisuuksista auttaa sairasta ihmistä ja sairaanhoidossa työskentelevien ihmisten vilpittömästä halusta auttaa. On käsittämätöntä, että 420g painava vauva saadaan nousemaan elon tielle ja, että aivojen sisällä kyetään operoimaan kirurgisesti. Niin käsittämätöntä, että itku on meinannut jo parin jakson aikana tulla silmään useamman kerran.

nimetön2

Oman lisämausteensa ohjelmaan tietysti tuo oma vuoden aikana kertynyt klinikkakokemus. Kanssani on varmasti äärimmäisen ärsyttävä katsoa Elossa 24h -ohjelmaa, koska jokaisen Tyksin tunneli- tai päivystyskohtauksen aikana minun on pakko ilmoittaa olleeni tuolla, nähneeni tuon huoltomiehen ja avanneeni tuon saman oven. Perjantain jaksosta bongasin jopa pari kurssikaveria. Kanssakatsojieni helpotukseksi minulla on onneksi kokemusta vain yhdestä viidestä yliopistosairaalasta.

Pahoittelen, mutta yhtä aikaa en pahoittele, koska taustalla on vilpitön riemu, että tämä on minun alani ja olen siitä näin fiiliksissä! Suosittelen koko sydämelläni ohjelmaa! Areenasta jaksot löytyvät varmasti vielä pidemmän aikaa, jos nyt pyörivä televisioesityskierros meni huti.

Kuvat: Yle


Ps. Hauskan kontrastin ohjelmaan toi juuri ennen Elossa 24h:ta katsomamme uskontokanavan ohjelma, jossa siunaamalla "parannettiin" ihmisten syöpää ja muita vakavia sairauksia. Tuntui hyvältä kääntää kanavaa ja palata todellisuuteen, jossa sairaudet eivät valitettavasti parane uskomalla vaan paraneminen vaatii usein hyvin monimutkaista hoitoa ja jopa kymmenien ihmisten työpanoksen. (Kommenttiani ei saa ottaa loukkauksena, koska kunnioitan todella jokaisen oikeutta uskoa ja hakea lohtua vaikeaan elämäntilanteeseen uskonnosta. Minusta on vain väärin, että vakavasti sairaita ja epätoivoisessa tilanteessa olevia ihmisiä "parannetaan" uskonnolla, jolloin oikeasti parantavaan hoitoon hakeutuminen voi viivästyä.)

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Minä vai me?

Pian viisi ja puoli vuotta parisuhteessa ja neljä ja puoli vuotta yhdessä asuneena, toisen läsnäolo alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Me olemme paketti - kun tilaa toisen, saa usein molemmat. Viime aikoina, erityisesti blogitekstejä kirjoittaessani, olen kuitenkin alkanut tarkkailla sanavalintojani: sanonko minä vai sanonko me, millaista viestiä valintani minusta välittää ja onko valinnalla oikeasti mitään väliä?

Me olemme Jarkon kanssa aina olleet hyvin paljon me. Molemmat tykkäämme viettää aikaa yhdessä, eikä kummallekaan ole iskenyt suhteen aikana ahdistusta oman ajan puutteesta, koska kummallakin on selkeästi omia juttujaan, joiden aikana toisella on mahdollisuus viettää aikaa omassa kodissa ihan vain itsensä kanssa. Koska sellainenkin aika on tärkeää. Minulle ei ole mikään ongelma viettää iltaa vain itseni kanssa, omia juttuja puuhaillen. Nautin, kun saan kuunnella aivan mitä vain musiikkia Abasta Robinin kautta The Arkiin ilman toisen naurahtelua ja viipyä suihkussa ikuisuuden ihoa kuorien, jalkoja raspaten ja säärikarvoja ajellen ilman, että sompailemme pylly vasten pyllyä pienessä suihkussamme. Koska kyllä, me käymme päivittäin yhdessä suihkussa.

31339587881_cc6e2ea1e2_o

Meillä on myös paljon yhteisiä ystäviä, joiden kanssa näemme usein isommalla porukalla niin, että kaikkien paremmat ja huonommat puoliskot ovat mukana. Pikku hiljaa vuosien aikana ihmiset ympärillämmekin ovat nimittäin muuttuneet yhä pysyvimmiksi tuplapakkauksiksi. Kun sovimme näkevämme X:n kanssa, kutsu pitää nykyään sisällään automaattisesti myös Y:n läsnäolon. Luonnollisesti aivan erikseen ovat tilanteet, joissa halutaan nähdä henkilökohtaisemmin hyvän kaverin kanssa ilman yhtäkään ylimääräistä puoliskoa.

Me myös jatkuvasti itse edistämme minästä yhä tiukemmin meiksi muuttumista, järjestämällä muun muassa yhteisiä synttäreitä, joilla tutustutamme ennen omiin henkilökohtaisiin maailmoihimme kuuluneita ihmisiä toisillemme ja toisiinsa. Minun kohdallani merkittävä askel otettiin viime kesänä, kun osallistuin Jarkon luokkakaverin valmistujaisjuhliin, vaikka Jarkko oli Kuopiossa. Siellä minä törötin sosionomijengin kanssa saunan lauteilla ja tunsin olevani ystävieni keskellä, vaikka alunperin kyseiset henkilöt olivat tiukasti osa Jarkon omaa maailmaa.

31339745231_99cd0441f0_o

Jos itse noin kovin ajamme me-muotoon muuttumista, miksi edes nostan aiheen esille? Koska en halua kenenkään kokevan oikeasti, että pyytäessään minut, saa meidät. Koska en kestä ajatusta, että ihmiset ympärilläni ajattelevat minun olevan parisuhteeni jatke, jonka jokainen liike on liike meille, eikä yksikään minulle itselleni. Koska tahdon ihmisten tietävän, että katson maailmaa edelleen omilla silmilläni, haistan omalla nenälläni ja tunnen omien kantapäitteni kautta. Koska minä olen yhä minä, vaikka jaankin maailmani yhä enenevissä toisen ihmisen kanssa.

Tekstissä esiintyi yks. 1. per. taivutettuja verbejä 16 kpl ja mon. 1. per. 11 kpl. Minä olen yhä minä.

Kuvat: Josefina

tiistai 3. tammikuuta 2017

Tiistaitreffit

Mistä tietää, että opiskelija on lomalla ja on juuri ollut joulu? Vastaus: Opiskelija käy poikaystävänsä kanssa tiistaina leffa-/ravintolatreffeillä katsomassa saksalaista elokuvaa ja syömässä etanoita sekä häränrintaa valkoviinin kera.

Saimme viime vuoden puolella isovanhemmiltani kihlajaislahjaksi S-ryhmän lahjakortin, jonka olimme nakittaneet jollekin kivalle ravintolatreffi-illalle. Kun lisäksi tänään tajusin omistavani yhden kuun lopussa vanhaksi menevän leffalipun ja Jarkko kertoi saneensa isältään joululahjaksi toisen S-ryhmän lahjakortin, meidän tiistaisuunnitelmat olivat äkisti valmiit: menisimme iltapäiväleffaan ja ravintolaillalliselle!

Untitled
31708159700_2b1310d458_o

Kävimme tosiaan iltapäiväelokuvissa katsomassa saksalaisen Isäni Toni Erdmann -elokuvan. Käymme kumpikin aivan järjettömän harvoin elokuvissa, joten on aivan äärimmäisen harvinaista vain aamulla päättää, että tänään lähdetään ja mitäs siellä pyörisikään. Pienen yhden päivän otannan perusteella Finnkinolla pyörii tällä hetkellä monia Hollywood-valtavirrasta eroavia eurooppalaisia leffoja, jotka herättivät mielenkiintoni. Isäni Toni Erdmann oli kummankin top-listalta löytyvä kompromissiratkaisu, joka ei jälkikäteen katsottuna olisi voinut olla parempi valinta. Elokuva oli mainio!

Reippaat kaksi ja puoli tuntia kuluivat kuin siivillä katsellessa leffaa, joka oli yhtä aikaa hauska, ihanan outo ja syvällisen puhutteleva. Kumpikin pääosanäyttelijä teki huikeaa työtä rooleissaan ja elokuva antoi ihanasti aikaa tapahtumille. Voin todellakin suositella, jos on suunnitelmia käydä elokuvissa lähiaikoina! Todella piristävä leffahetki perusjenkkihöpsötysleffoihin verrattuna.

31965851601_662f36203d_o
Untitled

Iltapäiväleffan mahdollistaman pienen shoppailuhetken (Ostin kaksi ihanaa mekkoa Lindexiltä!) jälkeen jatkoimme treffejämme Turun ravintola Ricoon. Alkupalaksi nautimme kumpikin Aurajuusto-valkosipulietanoita ja pääruuaksi minä valitsin kuningasrapuja ja Jarkko häränrintaa, kaikki valkoviinin kera nautittuna. En yleensä innostu ketjuravintoloiden fiiliksestä enkö oikein tarjonnastakaan, mutta tänään Rico kohteli meitä enemmän kuin hyvin. Kummankin maha täyttyi, mikä on Jarkon kohdalla melkoinen saavutus, ja kumpikin oli annoksiinsa äärimmäisen tyytyväinen. Hauskinta kuitenkin oli laskun maksaminen, koska kahden lahjakortin ja S-etukortin vilautuksen jälkeen herkullinen kahden hengen illallinen viineineen maksoi meille 9,15 e. Kiitos paljon läheisille muistamisesta! ♥

Hyvää uutta vuotta 2017!

Palasin tänään blogimaailmaan istumalla pitkästä aikaa oman keittiönpöydän ääreen aamukahville (en voi sanoa aamupalalle, koska meillä ei ollut aamupalaa, oli vain kahvia...) ja pläräämällä melkein kahden viikon tauon jälkeen lukemiani blogeja. Kuopio ja blogit - niin niiden lukeminen kuin kirjoittaminenkin - eivät nimittäin vain sovi yhteen, kuten olen aiemminkin valittanut, ja olen viimeiset 1,5 viikkoa oleskellut Savossa. Mutta nyt olen palannut. Lauantaina Turkuun ja tänään blogimaailmaan, eikä kukaan voi uskoa, miten hyvältä se taas tuntuukaan! Tunsin aamukahvihetkeni aikana oikean inspiraatiovyöryn bloggaamisen suhteen muiden tekstejä lukiessani, mutta koska päivällä oli kirjoittamisen sijaan tarjota minulle muita haasteita (lue: uunin taustan pesu ja imurointi), pääsin aloittamaan inspisvyöryttämiseni vasta nyt illan tunteina. Onneksi on kuitenkin yhä lomaa, joten aivan sama mitä kello on!

IMG_3906

Vaikka aamulla selaamani blogimaailma on jo päiviä sitten hyvästellyt menneen vuoden 2016 ja siirtynyt sampanjat poksuen uuteen vuoteen 2017, minä aion matti myöhäsenä palata hetkeksi menneeseen. Kävimme jo uudenvuodenaattona juhlahumumme keskellä kavereiden kanssa läpi vuoden 2016 highlightit -kierroksen, mutta koska leikki tuli silloin hiukan puskista, aion nyt keskittyä paremmin ja pohtia huolella, mistä tulen muistamaan vuoden 2016.

18.1.2016 siirryin lääkiksessä klinikkaan, oikeaan potilastyöhön, mikä on kevään ja syksyn aikana opettanut minulle valtavan paljon. Olen oppinut jo vuodessa paljon työyhteisöstä, sairaalan toiminnasta, potilaista, sairauksista, mutta ennen kaikkea itsestäni ja tiedän olevani oikealla tiellä. En ole läheskään valmis, mutta matkalla mielestäni oikeaan suuntaan.

15.5.2016 aloitin ensimmäisen työni omalla alalla. Tein kesän aikana kaksi kuukauden mittaista harjoittelua, yhden kliinisellä mikrobiologialla ja toisen sisätaudeilla, ja koin suurta ylpeyttä saadessani ensimmäisen palkkani oman alani työstä.

IMG_3893

19.6.2016 aloitin matkan jollaista en ikimaailmassa ollut kuvitellut tekeväni. Nousimme Jarkon kanssa pyöriemme selkään rinkat pullollaan retkeilytarvikkeita ja aloitimme neljän pyöräilypäivän, kolmen yön ja 250 kilometrin Saariston Rengastien. En etukäteen tiennyt, että pystyisin sellaiseen.

14.10.2016 minua kosittiin kauneimmalla mahdollisella sormuksella ihanimman mahdollisen miehen toimesta ja minä suostuin silmät onnenkyynelistä sumeina. Vuosi 2016 on ehdottomasti ja ennen kaikkea vuosi, jona lupasin rakkauteni Jarkolle. Tulevaisuudessa pääsemme näkemään, mikä vuosi leimautuu iäksi meidän vihkivuodeksemme.

IMG_3895

4.11.2016 sain tietää tulleeni valituksi yhdeksi seitsemästä Turun yliopiston somettajasta loppuvuodelle 2016 ja keväälle 2017. Projekti on ensimmäinen, jossa kirjoitan ns. jonkun alaisuudessa ja saan työstäni korvauksen. Vaikka kyseessä ei ole maailmoja mullistava juttu, minulle projektiin mukaan pääseminen merkitsi valtavan paljon ja olen itsestäni todella ylpeä.

20.11.2016 saimme vieraaksemme pienen mustavalkoisen kissan, jonka kolmen viikon vierailuksi suunniteltu majailu on sittemmin muuttunut toistaiseksi voimassa olevaksi kämppäkaveruudeksi.

26.11.2016 vietimme 20-luvun teemalla minun ja Jarkon 50v-yhteissynttäreitä, jotka onnistuivat huimasti yli odotusten. Kanssamme 46 neliöisessä kaksiossamme juhli lähes 30 kaveria aivan eri kaveriporukoista ja onnelliset synttärisankarit kävivät nukkumaan vasta aamukuuden maissa.

IMG_3908

Jälkeenpäin mietittynä vuosi 2016 on ehdottomasti antanut minulle enemmän kuin ottanut. Enimmäkseen olen saanut herätä aamuisin onnellisena juuri sen päivän haasteista ja mahdollisuuksista, onnellisena, että olen juuri minä minun elämässäni. Ei tulevalta vuodelta voi toivoa enempää. Haasteita tulee varmasti riittämään ja monta kertaa tulen olemaan peloissani ja jännityksissäni, että kuinka minä selviänkään, mutta kyllä minä selviän. Me kaikki selviämme. 

Oikein ihanaa uutta vuotta 2017! Olkoon uusi vuosi meidän.