sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Ensimmäistä kertaa ihan oikeasti lääkäri

Kesätyöni alkavat huomenna. Huomenna. Ei, en ole menossa siivoamaan, pakkaamaan laitospyykkejä tai manuilemaan, kuten olen aiemmissa kesätöissäni tehnyt. Minä menen lääkärin viransijaiseksi. Toistan, lääkärin viransijaiseksi. Apua.

En voi käsittää, mihin neljä vuotta lääkistä on kulunut. Minun piti olla pitkään turvassa ja nelosen kesän tulla sitten joskus, kun minä osaan jo lähes kaiken. Nyt äkisti nelosen kesä onkin huomenna, enkä minä tunne muuttuneeni superkirurgiksi tai edes superkandiksi. En tosiaankaan osaa kaikkea, enkä edes lähelle. Itse terveydenhuollon käytännön työelämästä en tiedä sitä vähääkään mitä ihmiskehon toiminnasta, patologiasta ja hoidosta tiedän. Olen kerta kaikkiaan aivan vasta-alkaja. Ja silti minun pitäisi huomenna olla lääkäri.

IMG_4278

Olen pohtinut linjauksia, mitä kerron työstäni täällä blogin puolella ja tullut siihen tulokseen, että ainakin toistaiseksi kerron vain työskenteleväni Turussa. Nelosen kesän jälkeen saamme tehdä töitä terveyskeskusten vuodeosastoilla ja sairaaloissa niillä erikoisaloilla, joita olemme jo opiskelleet eli sisätaudit, neurologia, psykiatria, kirurgia ja teoriassa kai myös KNK ja anestesiologia, eli työkenttäni osuu johonkin edellä mainituista. Sen tarkemmin en työpaikkaani kommentoi ainakaan tässä vaiheessa, kun työt ovat vasta aluillaan.

Vaikka en halua fyysisestä työpaikasta puhua, ekasta työstä lääkärinä voisin jauhaa varmaan loputtomiin. Tällä hetkellä, kun huomiseen aamuun on aikaa noin 20 tuntia, mieleni on vielä melko rauhallinen, mutta paniikki nostelee jo hetkittäin päätään, jos annan sille tilaa nousta. Mahanpohjaani kirpistelee ja tunnen mieleni olevan levoton. Tiedän, että on aivan typerää ja turhaa jännittää, mutta ei tätä voi estää. Tottakai uusi työ täysin uudessa ympäristössä uusien ihmisten ympäröimänä jännittää! Kun tuohon vielä lisätään täysin uusi rooli lääkärinä, ammattinimikkeeseen liittyvän vastuun kantaminen ensimmäistä kertaa ja ajatus, että minun työni todella vaikuttaa potilaiden elämään, on oikeastaan aika ihme, että olen näinkin rauhallinen. Ehkä viimeisen kuukauden jatkunut stressaaminen on polttanut minusta suurimman stressipolttoaineen?

Minä elän mielessäni vahvasti tilanteita etu- ja jälkikäteen. Olen vatvoja, joka saattaa havahtua vessanpöntöllä istuessaan liikuttelevansa suutaan kuvitteellisen keskustelun tahtiin ja elehtivänsä kuin juttu oikeasti olisi meneillään. Mietin etukäteen mahdollisia reittejä, miten kohtaamiset ja tilanteet saattaisivat mennä ja vatvon jälkikäteen, miten olisin voinut sanoa tai viestiä tilanteen paremmin. Olen varma, että tuleva kesä tulee olemaan vatvomisen suhteen rankka. Olen jo nyt spekuloinut huomisen aamun kulkua: miten kävelen työpaikan ovista sisään, kuinka esittelen itseni ja kysyn yhteyshenkilöäni, hymyilen, olen avoin, taitava ja innokas, kuinka minulle vastataan, keitä kaikkia tulen kohtaamaan, mitä kaikkea voin ekana päivänä päätyä tekemään. Lista on loputon ja kuitenkin turha, koska todellisuudessa tilanne soljuu juuri niin kuin soljuu, vaikka minä kuinka yritän mielikuvitella sen tietynlaiseksi.

IMG_4270

Mitä minä sitten jännitän tai jopa pelkään huomisessa ja kaikkiaan ekassa kandikesässäni?
  • Jos en osaa sitä mitä minulta odotetaan. Entä jos en kykene täyttämään odotuksia ja olemaan tarpeeksi hyvä? Koko ajan hoetaan, että emme tässä vaiheessa tietenkään voi osata kaikkea, mutta entä jos minä en osaa edes sitä vähää, mitä nelosen kandilta odotetaan?
  • Jos minusta ei tykätä. Olen hiukan ujo, epävarma ja huono smalltalkkaaja. Entä jos työporukka ei pidä minusta ja minua pidetään vain reppanana kandina? Koska vaikka tiedän oikeasti olevani hyvä tyyppi, en osaa näyttää sitä kovin nopeasti uusille tuttavuuksille.
  • Jos potilaat eivät luota minuun. Osaanko olla hyvä lääkäri? Entä jos potilas ei koe minun kohtaavan häntä tai pitää ammattitaitoani riittämättömänä?

Samaan aikaan kun ylläolevat huolettavat minua, sisälläni on kuitenkin hurjan kova palo päästä kokeilemaan oikeita töitä. Haluan olla lääkäri, haluan kohdata potilaita ja haluan olla töissä! Isoon jännitykseen verhoutuu vielä isompi innostus, että nyt on se hetki, kun oikeasti ekaa kertaa pääsemme kokeilemaan siipiämme. Ja kai pikkulintujakin jännittää ensimmäistä kertaa hypätä pesästä?

Toivottakaa minulle onnea. Huomenna nähdään kandikesä 2017, uskalsin minä tai en!

lauantai 27. toukokuuta 2017

Henki kulkee taas. Ainakin hetken.

Nyt on vedetty happea. Olen ollut tentitön viime maanantaista saakka ja yrittänyt laskeutua kesälomatunnelmaan. Hauska huomata, että se on onnistunut nyt loppuviikosta, kun maanantaina edessä on taas uusi arki. Mutta siitä kirjoitan vielä pian erikseen, koska ei sitä joka kesä mennä ekaa kertaa töihin omiin hommiin. Jos se ei ansaitse omaa postaustaan niin mikä ylipäätään ansaitsee?

34920506875_57790f028c_o

Vaikka se, että alan uskoa selvinneeni nelosen keväästä. Olen jo saanut ulos psykiatrian ja yleislääketieteen tenttien tulokset, ja neuron ja KNK:n pitäisi tulla maanantaina. Uskon kaikkien menneen läpi, vaikka neuron ja knk:n jälkeen fiilikset olivatkin hiukan oudot. Nyt yli viikon tunnetta analysoituani (miten niin tykkään psykiatriasta?), uskon sen johtuneen tähän kevääseen latautuneista tavoitteista ja paineista. Olen aiemmin selättänyt tenttejä paljon vähäisemmällä opiskelulla ja huonommilla tenttivastauksilla, joten järjellä ajateltuna näiden pitäisi mennä heittämällä läpi. Pienesti takaraivossa kuitenkin polttelee aivan siihen asti, että näen tentit hyväksyttyinä opintorekisterissä, eli maanantaihin, jos kaikki menee kuten meille on opetushenkilökunnan osalta lupailtu. Maanantaina saattaa tosin poltella hiukan muutenkin.

Vaikka olen koittanut itselleni kovasti vakuuttaa, että tentit kyllä hoituvat, on olo ollut kuluneen viikon hiukan kiirastulimainen. Sisälle ei voi laskea täydellistä rauhaa, koska entäjosentäjosentäjos. Entä jos arvostelu onkin supertiukkaa? Entä jos unohdin vastata johonkin? Entä jos ymmärsinkin jonkin kysymyksen väärin? Entä jos olen viikon turhaan uskotellut selvinneeni, miten kovaa sieltä mätkähdetäänkin sitten alas? Lopulta lumipallo pyörähtää isolle vaihteelle: entä jos en ikinä pääse lääkistä läpi?

Jepjep, aivan puutaheinää, mutta nelosen keväästä toipuva pää rullailee aivan omia tahtejaan.

34109794073_a38b207b9c_o

Onneksi viikkoon on mahtunut todella paljon ihania kesälomakuvioita, jotka ovat lieventäneet hölmöä kiirastuleiluani. Vietin alkuviikon Kuopiossa, shoppailin muutamia kesävaatteita mummon antamalla kesärahalla (mikä ihana instituutio, mummon kesälomaraha ♥), lenkitin koiraa t-paidassa, söin kesän ekat pallojätskit ja grilliruokaa. Kotiin Turkuun palasin torstai-iltana ja eilinen perjantai oli aivan täydellinen kesäpäivä. Kävimme aamupäiväretkellä puhdistetulla Littoistenjärvellä Jarkon ja koulukaverini kanssa, pelasimme rannalla petankkia, söin sushia Kauppahallissa, vein viimein pyöräni korjaamoon, kyykin ikuisuuden takapihalla rikkaruohoja repien, ihailin työni tulosta, palkitsin itseni häikäisevästä psykan tenttituloksesta skumpalla ja katsoin elokuvaa.

Melkein samaa rataa aion jatkaa tänäänkin. Olen viimeiset kolme tuntia kirjoittanut postauksia sekä tämän blogin että hääblogin puolelle, koska viimeinen minulla on aikaa! Seuraavaksi aion ehkä mennä kirpparille etsimään kukkaruukkuja takapihalle. Jossain vaiheessa pitää myös syödä ja illalla meillä on Jarkon kaverin ja hänen sulhasensa TJ alle 100 -juhlat, joissa juhlitaan alle sadan päivän päässä odottavia F&J:n häitä ♥ Tuntuu ihanalta kellua ajassa tuntematta huonoa omaatuntoa lukemattomuudesta. Ihan sama syönkö nyt vai puolen tunnin päästä ja menenkö kirpparille vai kaupungille, koska minulla on aikaa tehdä vaikka molemmat.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Aika päästää irti

Huominen on monille käänteentekevä päivä. Monien elämä saa kauan unelmoidun suunnan, vielä useampien edestä yksi ovi painetaan vielä vuodeksi kiinni. Joka tapauksessa huominen on kaikille yhteistä. Kello 9.00 sama palo elää jokaisen sisällä ja vasta seuraavat viisi tuntia ratkaisevat, mihin suuntaan tulevan vuoden vaaka kallistuu kenenkin kohdalla. Eikä huomisen viiden tunnin jälkeenkään kukaan oikeasti tiedä mitään. Yksikään tosissaan kokeen suorittanut ei voi vielä huomenna olla varma omasta tuloksestaan, koska koe on yhtä vaikea/helppo kaikille. Minä olin sisäänpääsyvuotenani aivan varma, että edessä on vielä uusi vuosi hakemista, pääsykoehelvettiä ja epävarmuutta, mutta tulokset kertoivat tultuaan jotain aivan muuta. Huomisen ongelma ei siis ole murehtia tulevaisuutta. Huomenna mennään näyttämään, mihin tämä kevät on kulunut ja mitä siitä on jäänyt käteen. Koska käteen on jäänyt paljon.

Puhun teille hakijoille yhtä paljon kuin itsellenikin. Tämä kevät on ollut pääsykoekeväiden jälkeen rankin ja painostavin, koska kuten varmasti on käynyt selväksi, nelosen kevään tenteistä on paljon kiinni, aivan kuten pääsykokeestakin. Neljän vuoden tauon jälkeen karmiva epävarmuus ja pelko omasta epäonnistumisesta ovat päässeet nakertamaan oloani, koska tuntuu, etten ikinä voi olla valmis, vaan aina voisin osata asioita paremmin ja paremmin. Samasta tunteesta kärsin pääkoekeväinäni, koska myös silloin minulla todellakin oli heikkouteni. Samoin kuin silloin neljä vuotta sitten, myös tänä keväänä yksittäisiin tunteihin latautuu niin suuria unelmia ja toiveita, että tekee melkein kipeää. Minä haluan onnistua ja minä ansaitsen onnistua!

IMG_6402

Onneksi tänä keväänä, samoin kuin pitkinä pääsykoekeväinä, lukemisen edetessä myös pieni näyttämisenhalu ja toive elämän siirtymisestä eteenpäin on alkanut nostaa päätään.

Minä osaan valtavasti uutta ja haluan päästä näyttämään sen. Ennen kaikkea, minä haluan tämän epävarmuuden päätökseen ja saada elämääni muutakin sisältöä, kuin jatkuvan kokeesta stressaamisen ja päivästä toiseen jatkuvan opiskelemisen. Haluan taas viettää päivää ulkona ilman huonoa omatuntoa, valvoa myöhään ilman painetta herätä aamulla aikaisin opiskelemaan ja jutella ystävieni kanssa ilman käärmeen tavalla keskusteluihin luikertelevaa tenttiahdistusta. 

Minulle itselleni nuo ovat merkkejä, että työ alkaa olla tehty. Aina voisi osata paremmin ja aina voisi osata lisää, mutta ei kukaan täällä olekaan valmis. Epävarmuus jää aina elämään, mutta pitää olla ylpeä tekemästään työstä ja latoa sen tulokset tyylillä pöytään. Ja kävi lopulta miten tahansa, tämä kevät ei ole ollut kenellekään turha, eikä kenenkään elämä oikeasti lopu, vaikka hetken ajan siltä voikin tuntua.

Nyt on aika päästää irti ja luottaa itseensä. Huominen menee hyvin. (Ja minulla perjantai ja maanantai...)

Toivotan onnea kokeeseen jokaikiselle koko sydämeni pohjasta ♥ Viettäkää rauhallinen aamu ennen koetta ja käyttäkää koko aika! Älkääkö unohtako laskinta, korvatulppia ja eväitä! Te pystytte siihen. Me pystymme siihen.


torstai 4. toukokuuta 2017

May the force be with us

Hyvää Star wars -päivää! (Leikin vallan tosifania katsottuani juuri pari viikkoa sitten ekan star warsini ikinä...)

Huomenna se alkaa. Nelosen kevään kauhun tiivistymä ja kolmen tentin ryvästymä, joka ratkaisee pääsemmekö unelmiemme kesätöihin ekaa kertaa omalle alalle. Ei paineita.

33641467863_2ff75331dd_o

Tämä kevään loppu on ollut sairas. Koko ajan on kauhea paine lukea, lukea ja lukea lähes sokeasti, koska kolmesta tentistä riippuu niin paljon. Minä haluan töihin. Haluan! Haluan! Haluan! Tarvitsen myös kipeästi kesätöistä saatavan palkan ja ehdottomasti ekan kandikesän antaman kokemuksen lääkärin työstä. Lisäksi olen menossa töihin erikoisalalle, joka kiinnostaa minua eniten kaikista tähän mennessä vastaan tulleista erikoisaloista. Alalle, jonka erikoislääkärinä voisin ehkä nähdä itseni joskus. Minä tahdon koko sydämestäni päästä töihin.

Esteenä on enää kolme tenttiä. Psykiatria huomenna, neurologia kahden viikon päästä ja KNK kahden viikon ja kolmen päivän päästä.

En minä työntekoa pelkää. Unelmien eteen on tehtävä töitä, se on jo lääkikseen hakiessa tullut tutuksi. Minä pelkään typeriä tenttikysymyksiä. Pelkään, että opettajan tekemä liian syvälle erikoisalaan tunkeva kysymys tuhoaa minun unelmani hetkeksi. Kaiken järjen mukaan näin ei pitäisi tapahtua, mutta mieleni ei millään pääse yli kolmeen tenttiin lastautuvista paineista. Niin paljon on pelissä!

33641467753_9dd0d5f4ec_o

Olen minä lukenut. Olen monen monta kertaa päässyt tenteistä läpi huonommalla valmistautumisella kuin nyt. Silti tentissä ei ole vielä lääkiksen aikana ollut niin paljon kiinni kuin nyt, ja se saa oman valmistautumisen tuntumaan riittämättömältä vaikka olisi lukenut kuinka paljon. Omalle lukemiselleen ja taidolleen tulee sokeaksi, koska aina voisi osata paremmin.

Samaa se taisi olla pääsykoeaikanakin. Aina voisi osata enemmän ja paremmin. Silti pääsin sisään, joten taisin osata tarpeeksi.

Siitä lähden huomennakin. Minä osaan tarpeeksi. Minä osaan.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Viidensadan ihmisen edessä

Tositarinoita-projekti antoi minulle aivan viime metreillä yhden viime aikojen inspiroivimmista kokemuksista. Olin toissaperjantaina yhdessä oikislaisen Tositarinoita-bloggaajan kanssa haastateltavana Turun yliopiston lukiolaisten päivässä. Ihan vain vastailemassa kasuaalisti opiskelijaelämää ja lääkistä koskeviin kysymyksiin yli 500 lukiolaisen edessä!

Minä en suoranaisesti pelkää esiintymistä. Olen ala-asteesta asti ollut mukana koulun näytelmissä ja lukiossa luokan edessä pidettävät puheet saivat aikaan vain mukavat adrenaliinipärinät. Esiintyminen ei siis ole minulle mikään ongelma, jos vain saan puhua aiheesta, josta tiedän. Epävarmuusalueelle meneminen on minulle se haasteellinen paikka. Jos joudun puhumaan ihmisjoukon edessä aiheesta, josta en tiedä kunnolla niin, että minut on mahdollista yllättää totaalisesti kysymällä jotain, mihin en osaa vastata, esiintyminen menee epämiellyttävämmäksi. Tämän piirteen takia minusta ei esimerkiksi voisi tulla speksinäyttelijää, vaikka esiintymisestä ja teatterista sinänsä nautinkin. En kestäisi improamiseen liittyvää epävarmuutta, koska ikinä ei voi etukäteen tietää, mitä yleisö seuraavassa omstartissa keksii vaatia. Onneksi elämällä on tarjota minullekin sopivia mahanpohjaa miellyttävästi kutkuttavia haasteita!

33523549473_bd088b0464_o

Se, että tavallaan tykkään esiintymisestä, ei muuta faktaa, että kyllähän se jännittää aivan tuhottomasti. Perjantainakin sydämeni jyskytti, suuni kuivui, käteni tärisivät ja olin varma, että puhuessani joko änkytän, pyörryn tai oksennan. Ihmisiä oli niin paljon! Olemme 150 hengen kurssin kanssa käyneet haastattelusalissa tekemässä joitain tenttejä (tenttitilanteessa joka toinen penkki on tyhjä) ja lisäksi salin takaosan väliseinä oli avattu niin, että takaosan pienempi luentosali yhdistyi samaan tilaan. Myöhemmin sain kuulla, että salista oli myös videoyhteys vielä toiseen tilaan. Työtodistukseni mukaan tilaisuudessa oli noin 500 kuulijaa, joten siihen tietoon nojaan. Minä puhuin 500 ihmisen edessä!

Minusta haastattelu meni hyvin. Ensimmäisen kysymyksen aikana olin todella jännittynyt, mutta heti Hetan vastauksen aikana ja kakkoskysymyksen tullessa rentouduin niin, että en pelännyt enää jännitystäni, vaan tiesin selviäväni loistavasti. Ja loistava fiilis minulle itselleni jäikin! Tottakai aina voisi olla charmikkaampi, hauskempi ja smoothimpi, mutta ensikertalaisesiintyjäksi vedin mielestäni todella hyvin. Oli ihanaa saada tuollainen esiintymiskokemus ja mahdollisuus tuntea se adrenaliini/endorfiinimyrsky, joka itsensä voittamisesta seuraa. Huuuh!

33523549233_8c616772ac_o
34292950716_5f1161e4b2_o

Oliko kukaan paikalla näkemässä haastattelua? Saa antaa palautetta, että miten yleisön näkökulmasta meni, koska yleisön kokemus voi olla aivan erilainen kuin minun esiintymispilvilinnani. Olen itse päättänyt olla tyytyväinen, joten minun fiilistäni ei voi mikään murskata (*tähän se habahymiö*).

Ps. Tuo pikaisesti näppäämäni luentosalikuva ei tee oikeutta salin koolle ja yleisömäärälle. Siellä oli oikeasti paljon ihmisiä!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kuinka pärjäävät kaksi allergikkoa ja Kisse?

Kuten joulukuussa kirjoitin, meillä on viime marraskuusta lähtien asunut kissa nimeltä Kisse. Tai alunperin se oli Zed, mutta koska niin kissa kuin mekään emme nimeen kiintyneet, nimi meni vaihtoon. Ja kun mikään keksityistä nimistä ei tuntunut juurtuvan käyttöön, tuli kissasta lopulta Kisse.

Kissan piti olla mahdottomuus. Minä olen allerginen ja Jarkko on allerginen. Riskillä ja eläinrakkaudesta Kisse tuli meille kuitenkin hoitoon muutamaksi viikoksi, kun sen perhe teki muuttoa Britteihin. Kului kolme viikkoa ja meille ehdotettiin mahdollisuutta pitää pieni siro kissaneiti. Minä emmin, Jarkko riemuitsi. Minä emmin lisää ja Jarkkokin ymmärsi emminnän. Pyysimme jatkoaikaa ja tunnustelua allergiamme käyttäytymiseen.

34037328335_1edf3bcf95_o

Nyt on kulunut 5 kuukautta.

Me pärjäämme mainiosti! Kissestä on tullut pysyvä osa Yo-kylän kaksiotamme eikä minunkaan tarvitse enää empiä, koska me kumpikin voimme erinomaisesti. Minun allergiaoireeni olivat alunperinkin Jarkkoa lievemmät ja nykyään minulla ei enää edes ole oireita. Voin työntää pääni kissan turkkiin, pussailla sitä ja tuoksutella sen kissemäiselle tuoksuvaa päälakea ilman, että oireilen lainkaan. Muutos tuntuu minusta aivan ufolta, koska olen koko elämäni tottunut olemaan kissa-allergikko, joka oireilee jo ilman suoraa kosketuskontaktia pelkästään kissatalossa vieraillessaan. Ja nyt minulla on oma kissa, jota voin koskea, paijailla ja tuoksutella?

Myös on Jarkko voi hyvin. Hänellähän oli kissan saapuessa minua enemmän oireita: hän aivasteli ja oli limainen. Edelleen väitän, että Jarkko herkemmin reagoi aivan lähikontaktissa kissan kanssa (esim tunkiessaan juurikin naamansa sen turkkiin), mutta tavan elämässä allergiaa ei näy millään tapaa. Hän on aivan yhtä oireeton kuin minäkin, vaikka asuntomme luonnollisesti jatkuvasti täyttyy yhä enemmän kissa-allergeeneista (ja karvoista!).

33996466386_1c44a0d658_o

Pysyin kissa-allergiadiagnoosin vankina 20 vuotta. Nyt alkaa uusi jakso elämässä, kun ensi kertaa voin sanoa, että minulla on oma lemmikki. Ja vielä kissa, jonka piti olla suurin mahdottomuus 4v Kristalle! Kiitos upea immuunijärjestelmäni ja suuremmat kissa-allergiavoimat tästä siedättymisestä. Tämä on hassua ja aivan odottomatonta, mutta ihanaa.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Tositarinoita: Vappuhuumaa, lääkisvideoita ja hyvästit!

Kirjoitin juuri viimeiset tekstit yliopiston Tositarinoita-blogin puolelle, joten tämä on viimeinen linkkaus sen puolen teksteihin. Kirjotan varmasti tänne vielä katsauksen kuluneiden noin viiden kuukauden fiiliksistä, mutta puretaan aluksi pois alta nämä varsinaiset postaukset.


Opiskelijavappu on portti kesään ja yksinkertaisesti vain parasta

Opiskelijavappu on käsite. Kun yhdistetään kevät, lukukauden loppumisen häämöttäminen, skumppapullot ja ystävät ei tuloksena voi olla kuin jotain mahtavaa. Tuloksena on vappu. Minä rakastan vappua! Ihanaa, että jo viikon päästä pääsee taas juhlimaan kevättä valkolakki päässä.

Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2017/04/18/opiskelijavappu-on-portti-kesaan-ja-yksinkertaisesti-vain-parasta/


Motivaatiota lukemiseen lääkisvideoista

Kaikki tuntevat Psy Lehdon ja Tahtovat leikkaa, mutta kuka osaa laittaa pleuradreenin? Ei hätää. Valmistuva kurssi ja thoraxkirran opettajamme Jamo opettava. Uusi klassikko on syntynyt?

Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2017/04/23/motivaatiota-lukemiseen-laakisvideoista/


Tositarinat loppuvat, mutta tositarinat jatkuvat

Viiden kuukauden projekti on nyt ohi. Mitä tuli tehtyä, mitä jäi käteen ja olenko itse tyytyväinen, sekä tietysti hyvästit.

Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2017/04/23/tositarinat-loppuvat-mutta-tositarinat-jatkuvat/ 


Ohi on. Huh. Olipas hauskaa! Nyt kohti uusia haasteita ja parempaa keskittymistä lukemiseen ja kahteen muuhun blogiin.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Kandina leikkaussalissa

Palataan hetkeksi viime syksyyn ja kirurgian/anestesiologian kurssiin, kun päivät leikkurissa olivat arkea ja leikkuripipot viuhuen seikkailimme leikkaussalista toiseen. Ihmeellistä kyllä aika on jo nyt kullannut minulle hiukan raskaan kirran kurssin kuukausia ja usein TG4:n (T-sairaalan leikkuri) ohi kävellessäni sisälläni läikähtää jopa pieni kaipuu. Olihan niissä päivissä nyt jotakin, kun päivästä toiseen sai ihmetellä huonosti organisoitua opetusta, odotella leikkauksia alkavaksi ja kirota koko kirurgiaa yhdesssä kurssilaisten kanssa. Enkä oikeasti tarkoita tätä nyt pahalla! Kirurgian kurssi oli aivan omanlaisensa ja jälkikäteen katsottuna sen absurdius laittaa jopa hetkittäin ikävöimään syksyä. Tästäkin huolimatta olen sitä mieltä, että kirran kurssia tulisi rohkeammin kehittää ja uudistaa, koska se voisi palvella opetusta paljon tehokkaammin, kuin se tällä hetkellä tekee.

Kirran kurssi oli myös aluevaltaus vyöhykkeelle, jonne aivan jokaisella ei ole asiaa. Leikkausosasto on omaisilta suljettua aluetta ja osastolle tulevat potilaatkin muistavat vierailustaan ainoastaan osastolle saapumisen ja mahdollisesti poistumisen - muu aika katoaa anestesiologin käsittelyssä. Tuolta kantilta kirran kurssi oli todella arvokasta aikaa. Silmäni näkivät ihmeellisiä asioita, nenäni haistoi absurdeja tuoksuja ja pääsin tekemään kandinäkökulmasta ainutlaatuisia juttuja. Niistä tämä postaus kertoo. Aisti kerrallaan.

33998666232_68691e49f1_o

Näkö

Tätä ihmiset kauhistelevat eniten. Eikö tee pahaa, kun näkee verta ja mahdollisesti elimiäkin, ja kun ihoa viilletään auki? Ei tee. Minua on aina ainoastaan kiinnostanut ihmiskeho niin ulkoa kuin sisältäkin ja kirran kurssi tarjosi mahdollisuuden päästä näkemään turvallisesti ihmisen sisään. Tai niin turvallisesti kuin kirurgia turvallista nyt on. Leikkaussalissa ihmisen ihmisyys muuttuu enemmän ruumiillikseksi, koska anestesian myötä itse ihminen on poissa, on vain ihmisen kuori, jota kirurgi leikkaa. Ihmistä asetellaan suuren ihmisjoukon voimin parempiin asentoihin, hänet peitellään niin, että vain leikkausalue on esillä ja kirurgin saapuessa saliin on ihmisestä jäljellä enää pieni oranssiksi pesty leikkausalue.

Tuon leikkaussteriliteetin takia tehtävä ns. ihmisyyden riisuminen peittelemällä tekee leikkaussalikirurgiasta kandin näkökulmasta melkein pelkästään anatomista ihmettelyä. Tilannetta johtava kirurgi luonnollisesti näkee tilanteen laajemmin leikatessaan. Jaahas tuossa on iso paksu verisuoni. Wou, tuolta vatsanpeitteiden rasva oikeasti näyttää. Oho tossa on maksa ja onpa haima todellisuudessa höttöistä! Ai niitä suolia voi tuolla tavalla ottaa ihan ulos sieltä vatsasta ja laittaa sitten vain takaisin. Silmien näkemät asiat ovat hulluja, jos niitä alkaa ajatella järjellä, mutta leikkaushetkellä ne eivät tunnu hulluilta. Siinä hetkessä ne tuntuvat vain toimenpiteeltä, joka vain satutaan tekemään tällä tavalla tälle kohtaa kehoa.

Haju

Ihminen on lihaa ja verta, ja aivan samoin kuin paistettu lihakin tuoksuu, haisee myös paistettu ihmiskudos. Leikkaussaleissa käytetään nykyaikana paljon polttolaitteita, joilla verenvuoto saadaan pysymään todella minimaalisena. Huolimatta todella tehokkaista ilmastoinneista ja imulaitteista, palaneen kudoksen tuoksu kuuluu leikkaussalin ominaistuoksuihin. Tämäkin kuulostaa paljon brutaalimmalta kuin todellisuus on, koska polttokärjen alla (joka on siis kynää muistuttava väline, ei mikään valtava liekinheitin) palaa pikkuruinen osa vuotavaa suonta ja tsädääm vuoto loppuu kuin seinään, mutta käry jää.

Koska ihminen on ihminen myös leikkaussalissa, on salissa haissut myös ripuli, ja eräässä vatsan alueen leikkauksessa myös vatsaotseloon puhjennut paksusuoli aiheutti ulosteenhajua. Henkilökohtaisesti koen nämä ihmistuoksut hyvin paljon vaikeammiksi, kuin hurjalta kuulostavan poltetun ihmislihan tuoksun.

33771272960_f4062ec739_o

Tunto

Kaikki potilaan ympärillä operoivat henkilöt leikkaavasta kirurgista käsiään vain poissa tieltä pitävään kandiin on leikkaussalissa puettu steriileihin kaapuihin ja hanskoihin. Näiden lisäksi päässä on leikkaussalimyssy, joka mallista riippuen voi olla pelkkä pipo tai koko pään ja kaulan peittävä huppumyssy, ja suun edessä suusuojus. Erikoisuutena ortopedialla käytetään ilmastoituja avaruuskypärähuppuja, joissa pää kokonaisuudessaan jää leikkaussalikaavun sisään ja maailmaa katsellaan muovipleksin läpi ilman suusuojaa tai erillisiä laseja.

Tuon hupun ja kypärän kanssa taistelin kaksi viimeistä kirran viikkoa, jotka suoritin tekonivelkirurgialla. Aluksi puin koko kypärän vinoon, niin että näytin aivan idootilta koko leikkauksen ajan, seuraavaksi sain monena päivänä pääni kipeksi jättämällä pompulan huonosti kypärän alle, sitten tiputtelin ilmastointiakkumötikkää taskustani leikkauksen aikana ja viimeisenä päivänä puin vielä väärän mallisen kypärän, johon leikkurihoitajalla ei ollut sopivaa pleksiosaa. Muutoin huppu oli ihan miellyttävä, koska suusuoja ei ole jatkuvasti tulossa tielle.

Leikkaussalitamineissa tulee usein todella kuuma. Potilaan ympärillä ollaan tiiviissä kasassa melkein kylki kylkeä vasten, valot hohtavat kirkkaina ja kandin tehtävänä on usein pitää esimerkiksi potilaan raajaa tietyssä staattisessa asennossa. Minulla oli monena päivänä käsilihakset kipeinä tekonivellonkkajalkojen kannattelusta. Erityisesti kirran kurssin alussa myös jalat tuntuivat iltaisin väsyneeltä, kun istumaopiskeluun tottunut keho joutui äkisti seisomaan koko päivän.

Tuntoaistin alle kuuluu myös kokemus monien leikkauksien rajuudesta. Ihmistä sahataan, porataan ja väännetään hyvinkin voimakkaasti monien leikkausten aikana, koska leikkauksen suorittaminen vaatii sitä. Itselläni on eniten nähtyjä leikkauksia juuri tekonivelkirurgialta, jossa luita täytyy sahata ja porata, että proteesi saadaan istuvasti paikalleen. Työn fyysisyys yllätti minut.

34156183915_93f5562d52_o

Kuulo

Yleensä salissa soi radio. Hiukan leikkaavasta kirurgista riippuen joko hyvin hiljaa tai melko lujaakin. Korvat kuulevat listahittiä toisensa perään samalla, kun ihmiskeho aukeaa silmien edessä. Tuntuuhan se hassulta, jos asiaa ajattelemalla ajattelee, mutta todellisuudessa leikkaussali on henkilökunnan joka päiväinen työpaikka. Ja onhan musiikki todettu myös potilaan toipumista edistäväksi elementiksi tutkimuksissa.

Itse leikkauksesta lähtee leikattavasta alueesta riippuen porauksen ääniä, rätisevää polttoääntä, lotisevaa nesteääntä tai kurlaavaa imuääntä. Myös kolketta ja kolinaa kuuluu, kun instrumentteja asetellaan ja vaihdellaan. Leikkaushenkilökunta myös keskustelee leikkauksen aikana niin asiasta kun asian vierestäkin.

Maku

Huh, ei sentään. Hajut voivat toisinaan synnyttää makuaistimuksia, mutta henkilökohtaisesti en muista yhtäkään makuaistimukseksi tulkitsemaani kokemusta kirran kurssilta.


Tulipas kilometripostaus! Toivottavasti edes joku jaksoi lukea loppuun tai edes puoleen väliin asti.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Luksus on lähellä, jos sen vain ottaa vastaan

Proffisviikolla kaipasin luksusta. Laitoin tänä vuonna itse meikkini ja kampaukseni juhliin, joten vuosijuhlien luksus oli revittävä muualta kuin itse juhlapäivän valmisteluista. Näin juhlapäivää edeltävästä torstai-illasta muotoutui minun oma spailtani.

Olosuhteet huikean sparentoutuksen luomiselle olivat luonnollisesti rajatut. Upea luksushetkeni sijoittui alle 100 metrin päässä kotioveltamme sijaitsevaan talonyhtiön saunaan, jonka käyttö neljä kertaa kuussa sisältyy Yo-kylän opiskelija-asuntojen vuokraan. Ovelana kettuna osasin sentään valita juuri remontoidun saunan, joten vuosikymmenien käytön jäljiltä tunkkaiselta haisevan saunan sijaan sain nautiskella tuoreen puun tuoksusta ja uutuuttaan kiiltelevistä kaakeleista.

33650806320_c7dc660072_o

Saavuin tunnin mittaiselle saunavuorolleni minuutilleen ajoissa, mikä oli hyvä, koska supernopeasti kuluneen 60 minuutin päästä keräilin paniikissa alushoususillani tavaroitani pukuhuoneesta ehtiäkseni pois alta ennen seuraavan vuoron alkua. Kelmeänkeltaisessa yleisen saunan valaistuksessa kylpyläfiilistä joutui alkuun hieman hakemaan, mutta prosessiani helpotti suuresti, kun ymmärsin sammuttaa pukuhuoneen kattovalon ja jättäytyä saunasta hohtavan pehmeänoranssin valon suojiin. Toinen tärkeä tekijä tunnelmanluojana oli musiikki. Kaivoin Spotifysta ensimmäisen spa-hakusanalla vastaan tulevan soittolistan ja katosin instrumentaalisen kylpylämusiikiin maailmaan.

Yritin ottaa tunnin luksushetkeni mahdollisimman kokonaisvaltaisesti haltuun, joten aivan vaatteiden riisumisesta lähtien keskityin tarkasti jokaiseen hetkeen ja itseeni.

Heitän sukat pois. Paljaat jalat koskevat edellisen saunojan jäljiltä hiukan kosteaa lattiaa. Vasta remontoitu lattia on jalkojen alla hassun karhea entiseen verrattuna. Otan paidan pois. Saunan lämmin ilma pääsee koskettamaan ihoani laajemmin. Seuraavaksi riisun housut, sitten alusvaatteet ja sitten korut.

Yksi palanen kerrallaan tulin valmiimmaksi astumaan spariittini seuraavaan osioon. Asettelin kaikki mukaan haalimani sauna- ja suihkutuotteet kauniisti riviin kylpyhuoneen puolelle ja peseydyin keskittyen veden valumiseen ihollani ja sen roiskeeseen vasten lattiaa. Saunan puolelle olin varannut pitkän laudeliinan niin, että sain maata lauteilla ja keskittyä ainoastaan lihasteni rentouteen ja mieleni tyhjyyteen. Saunomisen välillä vilvoittelin viileässä suihkussa ja join saunajuomakseni varaamaa pakastinkylmää kokista (todellisen luksusviban olisi tietysti tuonut skumppa!). Lopuksi pesin, kuorin ja pesin niin, että vasemman jalan pikkuvarvaskaan ei jäänyt vaille pesusienen huomiota.

33192948074_017ed5ddce_o

Pukuhuoneen puolella kuivasin itseni rauhassa ja rasvasin koko kehoni parhaimman tuoksuisella kosteusvoiteella, jonka omistan. Puin myös kauneimmat alusvaatteeni, koska niin luksusmuijat tekevät ollessaan luksusspahoidossa. Tasan tunnin jälkeen olin valmis. Luksuksentäyteinen tuntini oli kulunut ja hoitanut tehtävänsä. Olin valmis proffishumuun.


Ne on pieniä asioita, jos asioille vain antaa mahdollisuuden. Pidetään asiat yksinkertaisina.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Vietnamilainen nyhtökauranuudelisalaatti

Meidän fleksaamisruokavalionakin tunnettu kotona syödään lihaa vain poikkeustapauksissa ja koulussa ei lainkaan -projektimme jatkuu yhä. Minä pidän hyvin tiukasti kiinni, että syön koulussa vain kasvis- tai kalaruokia, mutta Jarkko joustaa enemmän ja valitsee puhtaammin maku edellä. Kotona liha on meillä nykyään kuitenkin harvinaisuus, mikä on pakottanut meidät tutustumaan uusiin resepteihin. Oli muuten hassua viime viikolla Jarkon kaverin ollessa kylässä ja hänen toivoessaan nopeaa liharuokaa, tehdä jauhelihakastiketta! Moista ei ole meidän keittössämme tehty varmaan vuoteen ja aiemmin ruoka kuitenkin kuului kuukausittaiseen vakiosettiimme.

Minä olen tällä hetkellä lumoutunut aasialaisesta ruuasta. Olemme pitäneet vaihtelevan epäsäännöllisesti lihaisia Korea-ruokapäiviä, joihin olemme saaneet reseptejä ja tarvikkeita Jarkon korealaisilta vaihtokavereilta, mutta netin avulla on onneksi mahdollista sukeltaa myös aasialaisen kasvisruuan pariin. Koreassa kasvisruoka ei nimittäin toistaiseksi ole kovin hurjassa huudossa...

Tällä viikolla testiin lähti vietnamilainen nyhtökauranuudelisalaatti, jonka vietnamilaisuudesta en ole lainkaan varma, koska en vietnamilaista ruokakulttuuria tunne, mutta näin lähderesepteissäni väitettiin. Selkeä Aasia-viba herkullisen ruokaisessa salaatissa joka tapauksessa on. Oma reseptini on kolmen eri nuudelisalaattiohjeen sekoitus. Alkuperäiset ohjeet täällä, täällä ja täällä.

33868388981_d7688bafaa_o

Vietnamilainen nyhtökauranuudelisalaatti, 4:lle

Kastike
  • kahden limen mehu
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1-2 chiliä 
  • 1 tl - 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 2 rkl soijaa
  • 2-3 rkl kalakastiketta (itse käytin kaapista löytynyttä osterikastiketta)
  • 2 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • tilkkanen vettä

Karamellisoitu nyhtökaura
  • paketti nyhtökauraa (meillä oli inkiväärimaustettua)
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • 2 rkl sokeria
  • 2 rkl soijaa
  • 2 kynttä valkosipulia silputtuna
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 1/4 - 1/5 kiinankaalia

Salaatti
  • n. 200g riisinuudeleita
  • 2-3 porkkanaa
  • 2-3 kevätsipulia
  • puolikas kurkku
  • 1/2 ruukku tuoretta minttua
  • kourallinen herneitä tai pitkiä vihreitä papuja (tuoreita)
  • n. 100g cashewpähkinöitä

Aloita sekoittamalla kaikki kastikkeen ainekset sekaisin ja hurauta seos sauvasekoittimella sileäksi. Tämän jälkeen kannattaa paahtaa cashewpähkinät kuumalla, kuivalla pannulla jatkuvasti heilutellen. Paahtamisen jälkeen pähkinöitä voi pieniä haarukalla tai sauvasekoittimella. Pähkinät lisätään ruokaan vasta lopussa, mutta paahtaminen kannattaa hoitaa pois alta jo kärkeen.

Nyhtökaura valmistetaan paistamalla pannulla rapeaksi. Heitä pannulle seesamiöljy ja soija, kuumenna ja lisää nyhtökaura ja muut karamellisoimistykötarpeet. Paista rapeahkoksi, mutta varo polttamasta sokeria. Lisää joukkoon silputtu kiinankaali aivan loppuvaiheessa hiukan pehmenemään/lämpenemään. Valmis nyhtis+kiinankaali -sekoitus saa jäädä odottamaan salaattipohjan valmistumista.

Keitä nuudelit ohjeen mukaan, huuhtele siivilässä kylmällä vedellä ja jätä valumaan salaattipohjan valmistamisen ajaksi. 

Salaattitarpeet raastetaan/pilkotaan halutunlaisiksi paloiksi ja laitetaan suureen tarjoilukulhoon. Kulhon kannattaa olla oikeasti iso, koska tällä ohjeella tulee reilu annos ruokaa, ja liian pienessä kulhossa salaatin sekoittaminen on vaikeaa.

Samaan kulhoon lisätään myös nuudelit, nyhtökaura ja pähkinät, ja koko upeus sekoitetaan salaatiksi. Kastikkeen lisäsimme vasta lautaselle oman maun mukaan.

33868388701_44eb10d990_o
33185242753_1b335ab5a3_o

Voin vain suositella! Salaatti oli todella herkkua ja upposi niin minulle kuin Jarkollekin. Nuudelien, papujen ja nyhtökauran ansiosta ruoka oli myös sopivan täyttävää päivän toiseksi pääateriaksi. Salaatti myös valmistuu nopeasti varsinkin, jos paikalla on useampi käsipari silppuamassa tarpeita. Meillä valloillaan olevan Aasia-innostuksen myötä kaapistamme löytyi jo valmiina niin seesamiöljyä kuin kalakastikettakin, mutta näitä kahta hiukan erikoisempaa ainesta lukuunottamatta salaatin ainekset ovat myös melko simppeleitä ja helposti tavoitettavia. Jos vain tietty onnistuu löytämään kotimaista nyhtökauraa kaupasta!