perjantai 9. joulukuuta 2016

Lounaspaikkasuositus Turussa

Me olemme kovan luokan sushifaneja, Jarkko jo aikojen alusta lähtien ja minäkin jo monen vuoden ajan muutaman epäröivän kokeilukerran jälkeen. Olemme Turussa vannoneet Hanko Sushin nimeen. Kovasti kehuttua kauppahallin Kadoa emme ole vielä testanneet, mutta Sushi Pandan sen sijaan olemme todenneet niin huonoksi, että ensimmäistä kertaa ikinä sushia jäi syömättä, kun heiltä tilasimme.

Parin viikon ajan olen Hansan kauppakeskuksessa pistänyt merkille, että kahvilaketju Aschan mainostaa lounassushibuffetia 15 euron hintaan klo 14 asti. Tänään menestyksekkään anestesiologian tentin jälkeen joululahjashoppailujen lomassa oli pakko käydä testaamassa tuo buffet.

Untitled

Etukäteen olimme molemmat hyvin skeptisiä. Buffetsushi ja kahvilasushi eivät sanoina herättäneet suurinta mahdollista luottoa ruuan laadun suhteen, ja vuosien kuluessa meistä on kehittynyt rehellisesti sanoen melkoisia sushinirppiksiä, jotka haluavat sushinsa olevan tuoretta, maukasta ja kaunista. Rohkea kuitenkin rokan syö ja kokeilunhaluinen sushinirppistelijä kahvilasushibuffetin.

Ja wou! Buffetin sushi oli niin hyvää! 15 euron hinnalla sai vapaasti hakea tarjoilupöydästä erilaisia makeja ja nigirejä, joita kaksi kokkia pöydän vieressä jatkuvasti valmisti. Lisäksi buffetiin kuului misokeittoa, inkivääriä sekä tietysti soijaa ja wasabia. Erilaisia nigirejä oli tarjolla neljää sorttia (lohi, grillilohi, rapu ja "taikinahuppu") ja makeja taisi olla viittä erilaista, joukossa sekä perinteisiä levämakeja että kaliforniamakeja.

Erittäin iloisesti yllättyneenä vahva suositus Hansan Aschanin sushibuffetille ja varma uusintareissu luvassa itsellekin jossain vaiheessa!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kirran käytännön viikot - päiväni kuvina

Viimeiset kaksi viikkoa kirran kurssista ovat käytännön viikkoja, joiden aikana ei ole muuta opetusta kuin käytännön viikon suorituspaikassa tapahtuvaa työssäoppimista. Suomeksi sanottuna haahuilemme kahden viikon ajan henkilökohtaiseksi ohjaajaksemme nimetyn kirurgin perässä ja otamme osaa kaikkeen, mitä hän tekee. Minä vietän molemmat pakollisista kahdesta kirurgian käytännön viikosta (olen aiemmin syksyllä tehnyt anestesiologian käytännön viikon ja YLE-viikon) tekonivelosastolla Turun kirurgisessa sairaalassa, joka on Tyksin ns. haarakonttori noin 2km päässä pääsairaala-alueelta.

Ajattelin, että poikkeuksellisesta viikosta voisi olla hauska tehdä päiväni kuvina -tyyppinen postaus, joten seuraavaksi paljon kuvia ja mahdollisimman minimissä pidettyä selitystä kuvien takaa.
 
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Herääminen klo 6.30 ja hoitokissemurusen ruokkiminen / Meikkaaminen kahvin tippuessa / Aamukahvi / Aamupala ja rauhallinen blogihetki ♥

Untitled
Untitled

3,4 kilometrin aamutaivallus kotoa Kirurgiselle sairaalalle. Onneksi tykkään kävellä, joten ainoa miinus matkasta on ydin-tyksiä aikaisempi herääminen. / Ihana talvinen Kupittaan puisto.

Untitled
Untitled
Untitled

10min kestäneen aamukierron jälkeinen puolentoista tunnin odottelu ns. renkituvassa ennen leikkausten alkua (tyypillistä kirraa...) / Onnellinen kandi, joka on juuri selvinnyt polven tekonivelleikkauksessa assaamisesta, vaikka ortopedinen avaruusleikkaushuppukypärä oli koko leikkauksen ajan vinossa ja painoi päätä, ja kypärän ilmastoinnin akku putosi housunliepeestä niin, että hoitaja joutui kaivautumaan steriilin leikkaussalitakkini sisään kandin seisoessa nolona steriilit kädet ojossa, kahdesti. / Kirurgisen sairaalan leikkaussalikäytävä lyijyliiveineen ja saleissa olevien potilaiden sänkyineen.

Untitled
Untitled
Untitled

Kävin hakemassa YTHS:ltä influenssarokotteen. Lääkiksen klinikkavaiheen opiskelijoille tarjotaan ilmaiset influenssarokotukset, koska pyörimme paljon sairaalassa ja olemme potilaskontaktissa aivan kuten valmiitkin terveydenhuollon työntekijät. / Syvärit. Täysin kesken ja levällään. Ei sen enempää lisättävää. / Meijän kisse ♥

Kissen lisäksi iltaan mahtui myös ruuanlaittoa ja sohvalla makaamista, mutta näistä en muistanut näpsäistä kuvaa, enkä usko postauksen laadun näiden kuvien poisjäämisestä ainakaan kärsivän.

Enää yksi viikko koulua ja kaksi helpohkoksi haukuttua tenttiä ennen joululomaa! Hurraa!

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Tositarinoita: Niin täynnä persereikävitsejä. Turku on oikeasti Suomen kuumispylly!

Olin vallan unohtanut jakaa tämän tekstin tänne! Tositarinoiden puolella siis lyhyehköä pohdintaa siitä, miten minusta tuli turkulainen. Huomisen postaus tuleekin olemaan lähes identtinen tämän blogin ja tositarinoiden puolella, joten sitä en tälle puolelle erikseen jaa. Luvassa on päiväni kuvina -tyyppinen postaus kirran käytännön viikoista.

Linkki tässä:  http://tositarinoita.utu.fi/2016/11/28/niin-taynna-persereikavitseja-turku-on-oikeasti-suomen-kuumispylly/

Ps. Olen jo pari kertaa kirjoittanut tositarinoiden sijaan toRitarinoita. Katsotaan, milloin eka virhe pääsee lipsahtamaan oikolukuni läpi ihan valmiiseenkin tekstiin. 

lauantai 3. joulukuuta 2016

20-luvun synttäribileet

Tasan viikko sitten minun bileunelmistani tehtiin kahdella tasolla totta. Sain järkätä 20-luvun teemabileet ja mukana juhlissa olivat sekä minun että Jarkon ystävät ♥ Minulle tuo ilta merkkasi valtavan paljon, koska minulla on ollut iso kynnys järkätä meidän kaveriporukoita yhdistäviä bileitä, koska aina tapahtuu klikkiytymistä ja lisäksi murehdin, että onko kaikilla varmasti nyt mukavaa.

Meidän 50v-juhlien (minä 24v + Jarkko 26v.) kohdalla päätin kuitenkin jättää murehtimatta. Minulla olisi joka tapauksessa hauskaa, koska kaikki vieraat olisivat minulle tuttuja ja olisihan erillisillä kaveriporukoilla kuitenkin toisensa, jos kunnollista sekoittumista ei juhlissa saataisikaan aikaan. Jos jollakulla tästäkin huolimatta olisi aivan sysikurjaa, se olisi hänen ongelmansa ja ovi pysyisi koko illan auki - kahteen suuntaan.

Untitled
Untitled

Ylimääräisen ajattelun unohtamisesta taisi olla hyötyä, koska juhlan emännän (yöks mikä sana) näkökulmasta meidän juhlat eivät olisi voineet mennä paremmin! Kaikki (noin 25/28, mikä on hurja luku!) olivat panostaneet teemaan todella antaumuksella. Kaksiomme jokainen neliö oli täynnä upeita 20-luvun mekkodaameja, höyhenpuuhkia, otsapantoja, pukumiehiä ja tyylikkäitä hattuja. Koko illan asunnossamme soi 20-luvun musiikki eikä kukaan kaipaillut Antti Tuiskua tai edes Robinia nostattamaan tunnelmaa. Boolikulho tyhjeni kummallakin tekokerralla ripeään tahtiin ja muutkin tarjoamiset katosivat parempiin suihin niin, että aamulla siivoaminen oli todella helppoa tyhjiä astioita kasaan keräillessä.

Viimeiset vieraat poistuivat meiltä viiden maissa, joten minulle usein merkittävä hyvien bileiden merkki - aamun asti venynyt juhlinta - toteutui myös. Illan aikana ympärille katsellessa kaikkialla hymyiltiin, ennestään tuntemattomat ihmiset kävivät keskusteluja keskenään ja vessaan viritetyt musiikit naurattivat lähes jokaista. Ainut, joka taisi hiukan mököttää, oli introvertihko hoitokissamme, joka onneksi yön myötä hiukan suli ja loppuyöstä viihdytti juhlakansaa antautumalla rapsuteltavaksi (kissestä lisää tulevaisuudessa!).

Untitled
Untitled
31244833312_7067c31ae6_z

Mikä sitten teki upeista juhlistamme juuri 20-luvun juhlat?

No juhlakansa tietysti. 30 aikakauden juhlataminetyyliin pukeutunutta vierasta luo salakapakkatunnelman mihin vain.
Koristelut ja kattaus. Viritimme olohuoneen ovenkarmeihin vanhat läpikuultavat verhot, puhalsimme musta-valkoisia ilmapalloja rykelmiksi huoneiden nurkkiin, kokosimme valkoisen joulukuusemme olkkariin ja loimme pienen baarinurkkauksen olohuoneen hyllyyn. Lisäksi olin askarrelut pianonkosketinviirin keittiöön Tarjoilupöydälle loimme tunnelmaa kultaisilla kakkupapereilla, helminauhoilla, kynttilöillä, kauniilla tarjoiluastioilla ja nelilokeroisella valokuvakehyksellä, jossa oli meidän kummankin kuvat ja korttipohjille kauniisti askarreltuna meidän kummankin synttäripäivämäärät.
Kakku ja booli. Leivoin juhliin Irish coffee -juustokakun, joka oli aivan superhyvää. Kakku katosi hetkessä ja sopi täydellisesti hiukan perusbileitä fiinimpään tunnelmaan. Boolina tarjosimme greippiboolia, joka myös oli mahtavan erilainen ja hiukan arvokkaampi juoma perusmehubooliin verrattuna. Booli luotiin miksaamalla mielivaltaisella suhteella greippimehua, omenamehua, vissyä, viinaa ja valkoviiniä.
Musiikki. Kuten sanoin jo edellä, ennen aivan juhlien viime hetkiä kaiuttimista soi ainoastaan 20-luvun musiikki, lukuunottamatta vessamusiikiksi jossain vaiheessa vaihdettua ganstaräppiä. Meillä oli kaiuttimet keittiössä, olohuoneessa ja vessassa, joka oli todella hauska uusi keksintö. Ukulelen tahtiin juhlakansa tosin viihdytti itseään laulamalla mm. Eppu Normaalia ja saimmepa nauttia spontaanista viettelevästä tanssiesityksestäkin illan aikana!

Untitled
Untitled

Kiitos vielä kaikille juhlijoille, jotka teitte illasta niin mahtavan! ♥ Kuvia illasta on vähän, mutta kaikki superbloggaajathan sanovat sen olevan nimenomaan onnistuneiden juhlien merkki.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Vesivahinko

"Ainiin muuten, meillä on vesivahinko. Se tulee teidän puolelta." Kauneinta mitä naapuri voi toiselle sanoa.

Me kuulimme nämä sanat viime viikko sitten perjantaina, kun satuimme törmäämään seinänaapuriimme lounaalta kotiin kävellessä. Välittömästi yksinkertaisen lauseen sisällön ymmärrettyäni, lisämumuaisesta syöksähti adrenaliinimyrsky vereen ja rinta-alassa muljahti: meidän puolelta, vesivahinko?! Vesivahinko sanana kuulostaa homeelta, väliaikaisasunnolta ja kymmenien tuhansien eurojen laskulta, joka johtuu hutiloinnista, suihkuun sammumisesta tai laittomasta astianpesukoneen asennuksesta, joista mitään emme ole kuluneen yli neljän vuoden aikana harrastaneet. Silti meidän naapurimme keittiössä on vesivahinko. Ja se tulee meidän puoleltamme.

IMG_3797

Naapurimme teille tulee pian huoltomies kylään -vinkistä viisastuneena ehdimme tehdä vessalle pienen perjantaipikasiivouksen ennen huoltomiehen saapumista, vahvistaaksemme yleistä uskoa kunnon kansalaisuuteemme ja säädylliseen kylpyhuone-elämäntapaamme, johon ei kuulu suihkuun sammumista, veden huljuttelua ympäriinsä eikä edes virheellisiä pesukoneasennuksia. Onneksi omaa kylppäriä vesivahinkosilmällä katsellessa uskalsimme jo kahden akateemikonkin analyysien perusteella huokaista helpotuksesta - omilla toimillamme emme olleet mitenkään voineet aiheuttaa minkäänlaista vesivahinkoa.

Samaa mieltä oli onneksi myös kylppärimme tilan tarkistamaan tullut vesivahinkojen ammattimies. Saimme puhtaat paperit oman toimintamme osalta ja vieläpä kehut hyvin pidetystä kylpyhuoneesta. Vesivahingon taustalta löytyi seinän sisässä meidän vessanpönttömme takana kulkenut patteri/lämpö(?)putki, joka tihutti vettä meidän vessamme ja naapurin keittiön välisen seinän sisään. Huh, mikä helpotuksen huokaus.

IMG_3791
IMG_3790

Toistaiseksi näyttää, että selvisimme vähällä. Huoltomies kävi yhden päivän korjaamassa hajonnutta putkea meidän vessamme kautta ja nyt olemme vajaan viikon viettäneet reikä vessan seinässä. Tulevina päivinä huoltomies tulee uudelleen tarkastamaan tilanteen ja toivottavasti toteaa korjauksen onnistuneeksi, jolloin saisimme seinän reiän umpeen, vessanpöntön jälleen tiukasti paikalleen ja jättää koko vesivahinkotapauksen taaksemme. Toinen vaihtoehto on, että korjaus ei ole onnistunut pienen seinäreiän kautta, ja seuraavaksi meidän kylppärimme koko yksi seinä puretaan ja meidän täytyy muuttaa evakkoon remontin ajaksi. Jotenkin toivoisin tuota ensimmäistä.


torstai 24. marraskuuta 2016

Tositarinoita: Miksi ihmeessä juuri lääkis?

Luulen, että on näppärintä, että nostan aina tänne linkkinä nuo omat tositarinoita-postaukseni, koska aiheet pyörivät kuitenkin hyvin samoina kuin täälläkin. Lukee sitten kuka haluaa :)

Uusi blogi luonnollisesti lähtee perusteista ja hetken kestää, että saan itseni sen verran tutuksi perusjuttujen osalta, että pääsen tarkemmin pohtimaan lääkis/yliopistoelämää ja tuomaan esiin omia ajatuksiani. Toisessa postauksessa pohdinkin tämän hetkisen tulevaisuuteni kannalta hyvin oleellista päätöstä, miksi juuri lääkis?

Linkki tässä:  http://tositarinoita.utu.fi/2016/11/24/miksi-ihmeessa-juuri-laakis/


Ps. Huomenna kirran tentti! Toivon niin paljon, että se menisi hyvin, koska vietetään viikonloppuna Jarkon kanssa meidän 50v-yhteissynttärijuhlia ja olisi ihana juhlia kavereiden kesken tentinkin osalta hyvillä mielin.

Lääkiksen kestoinhokki - syvärit

Koska kirurgian kursseja on lääkiksen aikana vain yksi, mutta koko kuuden vuoden ajan on kuitenkin saatava valittaa jostain, voimme iloita, että meillä on syvärit eli syventävät opinnot. Aluksi voi valittaa, kuinka niitä ei ole. Sitten kuinka ei tajua yhtään, mitä pitäisi tehdä ja lopulta, kun ymmärtää, mitä pitäisi tehdä, kuinka ei vain jaksa tehdä mitään.

Pikakertauksena lääkiksen tutkinnosta sen verran, että lääkiksessä me emme kirjoita kandia, emmekä tee gradua, vaan kandeja meistä tulee kahden ekan vuoden opinnot hyväksytysti suorittamalla ja kirjallista opinnäytettä vastaa syventävät opinnot, jotka voivat olla lähes mitä vain maan ja taivaan väliltä. Osaa suorittaa syvärit väitöskirjan tekemisen oheistuotteena tutkiessaan jotain oikeasti merkittävää, osa tekee opetusmateriaaleja nuoremmille vuosikursseille ja tylsimmät (kuten minä) perehtyvät tietystä aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja kirjoittavat näiden pohjalta noin 20 sivun kirjallisuuskatsauksen. Optimaalisesti syvärit aloitetaan ehkä kakkos-kolmosvuonna ja saadaan pakettiin muiden opintojen ohella tehden ehkä 1,5-2 vuodessa. Minä olen tehnyt syväreitäni nyt kolmisen vuotta.

Untitled

Kohdallani kyseessä ei todellakaan ole työn erityinen asema, liian kiireinen arki tai poikkeuksellisen työläs syväriprojekti, vaan puhdas saamattomuus. Kun tehtävän ainoa deadline on yli kahden ja puolen vuoden päässä odottava lisensiaatiksi valmistuminen, minä olen ollut todella laiska tarttumaan toimeen. Varsinkin, kun en ole aikaisemmin oikein ymmärtänyt, mihin työni lopulta tähtää, ja englanninkielisten artikkeleidenkin lukeminen on ollut hyvin tahmeaa. 

Tänä syksynä muiden syväreiden edistymistä katsellessa, tilanne on kuitenkin viimein alkanut ärsyttää minua itseäni niin paljon, että on ollut pakko tarttua toimeen. Samoilla linjoilla on onneksi ollut myös kanssani lähes samasta aiheesta, mutta hiukan eri näkökulmasta omaa katsaustaan tekevä kaverini, ja meidän syväriohjaajamme, joten tämän syksyn ajan syvärit ovat tosissaan konkretisoituneet. Itse asiassa jopa niin, että ohjaajamme ennusteissa meidän syventävät opintomme ovat valmiit keväällä 2017. Wou.

Untitled

Paljon on tietysti kiinni meistä itsestämme. Valitut 40 tieteellistä artikkelia lasten aivojen toiminnallisesta kehityksestä kielenkehityksen näkökulmasta (minun syväriaiheeni ♥) eivät muutu luetuiksi, eivätkä valmiiksi opinnäytetekstiksi itsestään. Olen varannut joulunalusviikolta aikaa syväreiden työstämiselle ja myös muulla joululomalla olisi tarkoitus jättää hieman aikaa artikkeleiden lukemiselle ja kirjoittamiselle, mikä ei tällä hetkellä ahdista minua lainkaan. Olen oikeasti kiinnostunut aiheestani ja antaisin sille mielelläni aikaa juuri nytkin, mutta harmittavasti kirurgian, anestesiologian ja traumatologian tentit vaativat akuutimpaa huomiotani kuluneella ja tulevilla viikoilla, mistä pääsemme jälleen ajan jakamisen vaikeuteen. Ollapa vain yksi asia, johon saisi kerralla keskittyä täysillä!

pöööööööö

Tänään otettiin kaiken kirrakiireen keskellä kuitenkin merkittäviä konkretian askeleita kohti syväripalkkioksi suunnittelemaani skumppapulloa ja fine dining -illallista, kun toimitin kirjallisen syvärisuunnitelman tiedekunnan hallintoon. Nyt meidän syväreistämme on viimein vuosien työstämisen jälkeen tehty virallista ja ensimmäiset kaksi opintopistettäkin kilahtivat opintorekisteriin. Enää 18 noppaa uupuu ja homma olisi siinä...

maanantai 21. marraskuuta 2016

Eka työsuhde bloggaajana!

Elämme jänniä aikoja ystävät hyvät. Noin kuukausi takaperin keräsin kaiken rohkeuteni ja blogin suhteen keräämäni itseluottamuksen, ja hain töitä. Bloggaajan töitä. Pari viikkoa sitten sain sähköpostiini ilmoituksen, että minut oli valittu. Minut oli todellakin valittu yhtenä seitsemästä yhteensä 68 hakijan joukosta, mikä on uskomattoman mahtavaa!

Kyseessä on Turun yliopiston Tositarinoita Turun yliopistosta -markkinointiprojekti, jossa seitsemän opiskelijaa jakaa eri sosiaalisen median kanavissa opiskelijaelämäänsä seuraavan puolen vuoden ajan alkaen tästä päiväs. Meitä perinteisiä bloggaajia on kolme, vloggaajia kaksi ja instagrammaajia kaksi. Naisia viisi ja miehiä kaksi. Mahtavia tyyppejä seitsemän.

IMG_3748

Projektin ideana on esitellä yliopisto-opinnoista kiinnostuneille ja hakemista suunnitteleville ruohonjuuritasolla, mitä yliopisto-opiskelu aivan ihka-aidossa todellisuudessa on, koska hakuoppaiden kuvaukset ja muovisesti hymyilevät mainoskuvat ovat aina tietyllä tavalla feikkejä. Ne tuovat kyllä rivi kerrallaan esiin opiskelun ja kyseisen yliopiston opintojen suhteen tarjoamat mahdollisuudet, mutta eivät todellisuutta, mitä luennoilla, harkkatöissä ja esimerkiksi potilaan sängyn vieressä kandina seisoessa opiskelu oikeasti on, eivätkä opiskelijaelämää, joka on miljoona kertaa enemmän kuin opinto-oppaan kurssikuvaukset. Siksi olemme me. Seitsemän eri alan ja tiedekunnan oikeaa opiskelijaa, jotka täsmälleen tietävät, mitä todellisuus Turussa ja Turun yliopistossa on.

Ja voi, että minä olen innoissani! Pääsen ensi kertaa kirjoittamaan osana todellista projektia, oikean mainostuksen piiriin ja saamaan työstäni korvauksen. (Kaikki somettajat saavat puolen vuoden työstään korvaukseksi iPadin.) Minulle tämä kaikki merkkaa valtavasti ja olen rehellisesti sanoen aivan todella ylpeä itsestäni. On mahtava tunne luottaa omiin taitoihinsa jonkin asian suhteen. Tämän blogin lukijat tietävät, millainen jännittäjä minä olen. Tätä projektia en ole kuitenkaan jännittänyt bloggaamisen osalta yhtään. En yhtään! Luonnollisesti tietysti jännäsin muiden somettajien tapaamista ja mainoskuvien ja -videoiden kuvaamista, joten jännityksen määrä taitaa olla kohdallani vakio, mutta kirjoittaminen itsessään minua ei ole huolettanut. Siitä iso kiitos kuuluu teille tämän blogin lukijoille ja erityisesti kommentoijille, jotka olette monta kertaa innostaneet minua jatkamaan. Kiitos! ♥

IMG_3739
IMG_3745
IMG_3746

Tämä ei ole mikään loppupuhe. Ei, vastahan minä olen aloittanut. Seuraavat puoli vuotta huhtikuun loppupuolelle asti minä kirjoitan kahta blogia: Tositarinoita ja Krista_llia. Toinen pysyy tiukemmin perusasioissa yliopisto-opiskelun, opiskelijaelämän ja lääkiksen saralla olematta kuitenkaan mikään kuiva faktashow, ja toinen jatkaa siitä, mihin on tähän mennessä jäänytkin eli minun vapaana selityskanavana lääkiksestä, elämästäni ja ajatuksistani.

Seuraa molempia tai vain toista, mutta anna kummallekin mahdollisuus, koska minä todella haluaisin tämän onnistuvan! Linkki Tositarinoihin vielä tässä. Rakkautta ♥

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kirran highlightit 2/2

Postaus on jatkoa kirran hyviä puolia esiin nostaneelle Kirran highlightit 1/2 -tekstille.

 
4. Pientoimenpiteet

Kirurgian kurssi on käsillä tekemisen juhlaa. Kun sisätaudeilla tuntui ihmeelliseltä saada ottaa valtimoverinäyte ranteesta (en ole ylpistynyt, se on edelleen jännää), kirran kurssilla potilaan ihon alle meneminen viedään aivan uudelle levelille. Vaikka kurssin pyrkimyksenä ei ole kouluttaa meistä kirurgian erikoislääkäreitä, jotka poraavat veitsillään sisään vatsaonteloon, kurssin on tarkoitus opettaa meidät tekemään tk-tason pientoimenpiteitä, jotka jokaisen lääkärin nyt vain kuuluu händlätä, kuten pienen ihomuutoksen poisto ja tikkien ompeleminen haavaan. Täysin uutena puolena itsessäni olen kirran kurssin aikana huomannut, että minusta on oikeastaan aika hauskaa häärätä käsilläni enkä ole panikoinut lähes yhtään pientoimenpidepäiviä etukäteen, mikä viime keväiseen jännäyksen määrään suhteutettuna on pieni ihme. 

Pientoimenpiteiden teko ja ennen kaikkea niissä onnistuminen on hauskaa! Minä osasin puuduttaa ommeltavan alueen tällä neulalla ja puudutteella. Minä onnistuin laittamaan kauniit tikit haavaan. Minä osaan sen mitä minun odotetaan osaavan!

31023011725_61d0e3bc77_z
Untitled

5. Luennot 

Kirugit ovat stereotyyppisesti persoonia isolla peellä. Siinä sivussa he ovat kuitenkin myös luennoitsijoita isolla ällällä. Tämä syksy on kirurgian osalta ollut täynnä hyviä, innostavia ja kiinnostavia luennoitsijoita, jotka ovat minusta todella hyvin osanneet poimia erikoisalastaan tk-lääkärin kannalta oleellisimmat asiat luentoihin. Verrattuna esimerkiksi viime kevään sisätautien luentoihin, tämä syksy on ollut paljon vähemmän unettava, eikä kyse ole vain aiheiden cooliudesta, vaan luennoitsijoiden kyvystä selittää asiansa. En esimerkiksi lainkaan tiennyt, että tuseerausasennoista tai erektiohäiriöistä oppiminen voisi olla niin mielenkiintoista, kuin se tänä syksynä on ollut. 


6. Assaaminen

Vaikka meistä ei tosiaan pyritä neljässä kuukaudessa kouluttamaan kirurgeja, pyrkimyksenä olisi kurssin aikana päästä leikkaussaleissa aivan operaation ytimeen. Parhaiten se onnistuu, jos onnistuu myymään itsensä kirurgille ja hoitajille assistentiksi. Todellisuudessa tilanne etenee niin, että kysyttyäni ensin ujosti leikkaussalihoitajalta, että voisinko mahdollisesti tulla assisteeraamaan leikkaukseen, minut lähetetään kirurgin pakeille kahvihuoneeseen tai käsienpesupaikalle, jossa kysyn uudelleen ujona, jos sopisi, että tulen mukaan leikkaukseen assaamaan. Joskus sopii, joskus ei.

Henk. koht olen ollut melko laiska tunkemaan itseäni assaamaan, koska en tunne vetoa kirurgiaa kohtaan, mutta muutaman kerran olen silti päätynyt leikkausviillon ääreen ojentelemaan kirurgille instrumentteja, joiden käyttöä en händlää yhtään. Ja vaikka leikkaustiimin työskentely olisi varmasti tehokkaampaa, jos kirurgin ja hoitajan ei jatkuvasti tarvitsisi opettaa minulle, mitä teen, on assaaminen ollut hauskaakin. Olen päässyt näkemään umpisuolen poiston aivan lähietäisyydeltä ja vielä jännempänä, olen ollut mukana lonkan tekonivelleikkauksessa, joka on todellista väkivaltakäsityötä, kun lonkkaa väännetään pois paikoiltaan, porataan ja hakataan taltalla niin, että silmäsuoja todellakin tuli tarpeeseen. Ilman kirurgian kurssia en ikimaailmassa olisi päässyt näkemään ja tekemään moista.

Untitled
Untitled

7. Kiltit hoitajat ja kirurgit

Minä pelkäsin syksyn alussa kirurgian henkilökuntaa. Voi, että minä pelkäsinkin. Ja kuinkas kävi? En ole kohdannut yhtäkään ilkeää ihmistä leikkausosastoilla, leikkausaleissa tai poliklinikoilla koko syksyn aikana. Kaikki hoitajat ovat olleet ystävällisiä ja neuvoneet minua, kun olen ollut hukassa (mitä olen ollut usein) eikä yksikään kirurgi ole haukkunut minua surkeaksi kandiksi, vaikka en ole kaikkea osannutkaan. Joillekin kirurgeille olen ollut ilmaa, mutta siihen ehti tottua jo sisätaudeillakin, eikä kyse ole onneksi kuin yksittäistapauksista. Pääosin kaikki ovat suhtautuneet mukavasti ja jopa innostuneesti meidän läsnäoloomme. Kirurgian henkilökunta on rempseää, suorapuheista ja huumorintajuista, kuten odotinkin, mutta ilkeitä he eivät ole, ja se on tehnyt minut hyvin monta kertaa iloiseksi tämän syksyn aikana.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Minun ystäväni on kuin villasukka, mutta entä jos ei omista villasukkia?

Pienenä ystävyys oli helppoa. Pelattiin yhdessä polttista, leikittiin ja höpöteltiin pojista. Jos oli surua, kerrottiin suru äidille, ja vähän vanhempana, kun surun/kiukun syy yhä useammin oli juuri äiti, avauduttiin parhaalle kaverille, et vähäx äiti on taas ärsyttävä. Minulle ystävyys oli lapsena ja nuorena todella helppoa. Minulla oli ystäviä koulussa ja perhepiirissä, enkä ikinä kokenut, että olisin yksin. Lukiossa sain riemukseni vielä muutaman ystävän lisää, ja heidän puoleensa tiedän edelleenkin voivani kääntyä milloin vain. Olin onnellinen ja tiesin paikkani ystävieni keskellä.

Untitled

Aikuisena ystävän löytäminen on hankalampaa. Ihmiset ovat kypsempiä eikä ihminen, joka jostain syystä ei tykkää toisesta, riko sen hiekkakakkua toisen silmien edessä, vaan kaikkien kanssa jutellaan kohteliaasti ja hymyillään. Luonnollisia kohtaamistilanteita on paljon vähemmän, kun ainoat loogiset kohtaamispaikat ovat työ tai koulu, ja yhtäkkiä entisen 24 luokkakaverin sijaan ympärillä istuukin 180 massaluennon uhria, joilla ei ole mitään tarvetta jutella toisilleen tai ainakaan uusille ihmisille. Luulisi, että 180 ihmisen joukosta löytyisi helpommin ystävä kuin 24:n, mutta lääkiksen alussa opin hyvin, mitä tarkoittaa olla joukon keskellä yksin. Ihmisistä tulee kasvaessaan paljon tietoisempia toisten ihmisten ajatuksista ja oletuksista, eikä sosiaalinen normi anna periksi mennä tuosta vain juttelemaan jonkun kanssa. Mitä sekin musta nyt aattelis? Minusta itsestäni on tullut myös tutustusmistilanteen suhteen paljon valppaampi kuin nuorena. Tunnustelen ja kuulostelen jatkuvasti tilanteen kiusallisuusastetta ja lopulta jatkuva analysointini onkin juuri se, mikä tekee tilanteesta kiusallisen, varsinkin, jos yhtä aikaa ajattelen toisen ajattelevan, että miksi ihmeessä minä nyt tulin hänen kanssaan yhtäkkiä juttelemaan. Monimutkaista? No niin on, ja siksi aikuisten ystävystyminen onkin hankalaa!

DSC_1720

Omalla kohdallani nimenomaan sosiaalisesti raskaiden ja potentiaalisesti kiusallisten tilanteiden sietämisen heikkous, on heikkouteni ystävystymisrintamalla. Minä tarvitsen samantien kuin nyrkki silmään sopivan ystävän, jonka kanssa ei tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi sanoo vai sanooko mitään. Koen todella raskaina vieraiden ihmisten kanssa käydyt keskustelut, joiden aikana täytyy pelätä nurkan takana vaanivaa kiusallista hiljaisuutta, koska minulle itselleni hiljaisuus harvoin on ongelma. Sen pidempiaikainen välttely sen sijaan on. Eikä minua saa taas ymmärtää väärin, koska olen oikein mainiosti sosiaalisissa tilanteissa pärjäävä nuori nainen. Ystävyydeltä vain vaaditaan enemmän kuin pärjäämistä, sen täytyy olla rentoa ja tarjota mahdollisuus olla ainoastaan minä koko olemisen ajan.

Paljon on kiinni myös minusta itsestäni. Olen ujo hakeutumaan uusien ihmisten seuraan ja vielä ujompi olen alkamaan jutella heidän kanssaan. Minulle todellisia ystävyyden merkkipaaluja on, kun voin ehdottaa ihmiselle vapaa-ajalla kahden kesken tapaamista ilman, että mahassani alkaa samantien kiertää jännitys. Se merkkaa minulle ystävyyttä. Ystävyyden vastaanottajana olen melko vähätarpeinen, mutta minulle on todella tärkeää tietää, että jos kaipaan ystävää, sellainen odottaa minua puhelimen päässä. En kaipaa viikottaista ystäväterapiahetkeä kahvikuppien äärellä, mutta iloitsen valtavasti, kun sellainen osuu kohdalle silloin tällöin. Iloitsen niin, että koko sydän tuntuu sulavan ja hymyilyttää, koska tuoreessa muistissa on vielä aika, jolloin Jarkko oli minun ainoa Turku-ystäväni. Ystävänä sen sijaan voisin olla ahkerampi, koska jätän liian paljon sen varaan, että luotan ystävieni pyytävän minulta apua ja läsnäoloa sitä tarvitessaan. Pitäisi tehdä enemmän yhdessä, nähdä enemmän ja olla enemmän kontaktissa toisen kanssa, koska sen ystäväni ansaitsisivat.

Untitled

Olen aiemminkin kirjoittanut ekasta vuodestani lääkiksessä ja, miten koin sen ystävärintamalla vaikeana. Mieleeni tämä palasi, kun näin Jodelissa jonkun käyvän läpi täsmälleen samaa. Ilokseni voin tuota anonyymiä lohduttaa, että hän ei todellakaan ole ainoa asian kanssa kipuileva ja kunhan kipuilijat vain kohtaavat, syntyy ystävyyttä ♥