torstai 20. huhtikuuta 2017

Kandina leikkaussalissa

Palataan hetkeksi viime syksyyn ja kirurgian/anestesiologian kurssiin, kun päivät leikkurissa olivat arkea ja leikkuripipot viuhuen seikkailimme leikkaussalista toiseen. Ihmeellistä kyllä aika on jo nyt kullannut minulle hiukan raskaan kirran kurssin kuukausia ja usein TG4:n (T-sairaalan leikkuri) ohi kävellessäni sisälläni läikähtää jopa pieni kaipuu. Olihan niissä päivissä nyt jotakin, kun päivästä toiseen sai ihmetellä huonosti organisoitua opetusta, odotella leikkauksia alkavaksi ja kirota koko kirurgiaa yhdesssä kurssilaisten kanssa. Enkä oikeasti tarkoita tätä nyt pahalla! Kirurgian kurssi oli aivan omanlaisensa ja jälkikäteen katsottuna sen absurdius laittaa jopa hetkittäin ikävöimään syksyä. Tästäkin huolimatta olen sitä mieltä, että kirran kurssia tulisi rohkeammin kehittää ja uudistaa, koska se voisi palvella opetusta paljon tehokkaammin, kuin se tällä hetkellä tekee.

Kirran kurssi oli myös aluevaltaus vyöhykkeelle, jonne aivan jokaisella ei ole asiaa. Leikkausosasto on omaisilta suljettua aluetta ja osastolle tulevat potilaatkin muistavat vierailustaan ainoastaan osastolle saapumisen ja mahdollisesti poistumisen - muu aika katoaa anestesiologin käsittelyssä. Tuolta kantilta kirran kurssi oli todella arvokasta aikaa. Silmäni näkivät ihmeellisiä asioita, nenäni haistoi absurdeja tuoksuja ja pääsin tekemään kandinäkökulmasta ainutlaatuisia juttuja. Niistä tämä postaus kertoo. Aisti kerrallaan.

33998666232_68691e49f1_o

Näkö

Tätä ihmiset kauhistelevat eniten. Eikö tee pahaa, kun näkee verta ja mahdollisesti elimiäkin, ja kun ihoa viilletään auki? Ei tee. Minua on aina ainoastaan kiinnostanut ihmiskeho niin ulkoa kuin sisältäkin ja kirran kurssi tarjosi mahdollisuuden päästä näkemään turvallisesti ihmisen sisään. Tai niin turvallisesti kuin kirurgia turvallista nyt on. Leikkaussalissa ihmisen ihmisyys muuttuu enemmän ruumiillikseksi, koska anestesian myötä itse ihminen on poissa, on vain ihmisen kuori, jota kirurgi leikkaa. Ihmistä asetellaan suuren ihmisjoukon voimin parempiin asentoihin, hänet peitellään niin, että vain leikkausalue on esillä ja kirurgin saapuessa saliin on ihmisestä jäljellä enää pieni oranssiksi pesty leikkausalue.

Tuon leikkaussteriliteetin takia tehtävä ns. ihmisyyden riisuminen peittelemällä tekee leikkaussalikirurgiasta kandin näkökulmasta melkein pelkästään anatomista ihmettelyä. Tilannetta johtava kirurgi luonnollisesti näkee tilanteen laajemmin leikatessaan. Jaahas tuossa on iso paksu verisuoni. Wou, tuolta vatsanpeitteiden rasva oikeasti näyttää. Oho tossa on maksa ja onpa haima todellisuudessa höttöistä! Ai niitä suolia voi tuolla tavalla ottaa ihan ulos sieltä vatsasta ja laittaa sitten vain takaisin. Silmien näkemät asiat ovat hulluja, jos niitä alkaa ajatella järjellä, mutta leikkaushetkellä ne eivät tunnu hulluilta. Siinä hetkessä ne tuntuvat vain toimenpiteeltä, joka vain satutaan tekemään tällä tavalla tälle kohtaa kehoa.

Haju

Ihminen on lihaa ja verta, ja aivan samoin kuin paistettu lihakin tuoksuu, haisee myös paistettu ihmiskudos. Leikkaussaleissa käytetään nykyaikana paljon polttolaitteita, joilla verenvuoto saadaan pysymään todella minimaalisena. Huolimatta todella tehokkaista ilmastoinneista ja imulaitteista, palaneen kudoksen tuoksu kuuluu leikkaussalin ominaistuoksuihin. Tämäkin kuulostaa paljon brutaalimmalta kuin todellisuus on, koska polttokärjen alla (joka on siis kynää muistuttava väline, ei mikään valtava liekinheitin) palaa pikkuruinen osa vuotavaa suonta ja tsädääm vuoto loppuu kuin seinään, mutta käry jää.

Koska ihminen on ihminen myös leikkaussalissa, on salissa haissut myös ripuli, ja eräässä vatsan alueen leikkauksessa myös vatsaotseloon puhjennut paksusuoli aiheutti ulosteenhajua. Henkilökohtaisesti koen nämä ihmistuoksut hyvin paljon vaikeammiksi, kuin hurjalta kuulostavan poltetun ihmislihan tuoksun.

33771272960_f4062ec739_o

Tunto

Kaikki potilaan ympärillä operoivat henkilöt leikkaavasta kirurgista käsiään vain poissa tieltä pitävään kandiin on leikkaussalissa puettu steriileihin kaapuihin ja hanskoihin. Näiden lisäksi päässä on leikkaussalimyssy, joka mallista riippuen voi olla pelkkä pipo tai koko pään ja kaulan peittävä huppumyssy, ja suun edessä suusuojus. Erikoisuutena ortopedialla käytetään ilmastoituja avaruuskypärähuppuja, joissa pää kokonaisuudessaan jää leikkaussalikaavun sisään ja maailmaa katsellaan muovipleksin läpi ilman suusuojaa tai erillisiä laseja.

Tuon hupun ja kypärän kanssa taistelin kaksi viimeistä kirran viikkoa, jotka suoritin tekonivelkirurgialla. Aluksi puin koko kypärän vinoon, niin että näytin aivan idootilta koko leikkauksen ajan, seuraavaksi sain monena päivänä pääni kipeksi jättämällä pompulan huonosti kypärän alle, sitten tiputtelin ilmastointiakkumötikkää taskustani leikkauksen aikana ja viimeisenä päivänä puin vielä väärän mallisen kypärän, johon leikkurihoitajalla ei ollut sopivaa pleksiosaa. Muutoin huppu oli ihan miellyttävä, koska suusuoja ei ole jatkuvasti tulossa tielle.

Leikkaussalitamineissa tulee usein todella kuuma. Potilaan ympärillä ollaan tiiviissä kasassa melkein kylki kylkeä vasten, valot hohtavat kirkkaina ja kandin tehtävänä on usein pitää esimerkiksi potilaan raajaa tietyssä staattisessa asennossa. Minulla oli monena päivänä käsilihakset kipeinä tekonivellonkkajalkojen kannattelusta. Erityisesti kirran kurssin alussa myös jalat tuntuivat iltaisin väsyneeltä, kun istumaopiskeluun tottunut keho joutui äkisti seisomaan koko päivän.

Tuntoaistin alle kuuluu myös kokemus monien leikkauksien rajuudesta. Ihmistä sahataan, porataan ja väännetään hyvinkin voimakkaasti monien leikkausten aikana, koska leikkauksen suorittaminen vaatii sitä. Itselläni on eniten nähtyjä leikkauksia juuri tekonivelkirurgialta, jossa luita täytyy sahata ja porata, että proteesi saadaan istuvasti paikalleen. Työn fyysisyys yllätti minut.

34156183915_93f5562d52_o

Kuulo

Yleensä salissa soi radio. Hiukan leikkaavasta kirurgista riippuen joko hyvin hiljaa tai melko lujaakin. Korvat kuulevat listahittiä toisensa perään samalla, kun ihmiskeho aukeaa silmien edessä. Tuntuuhan se hassulta, jos asiaa ajattelemalla ajattelee, mutta todellisuudessa leikkaussali on henkilökunnan joka päiväinen työpaikka. Ja onhan musiikki todettu myös potilaan toipumista edistäväksi elementiksi tutkimuksissa.

Itse leikkauksesta lähtee leikattavasta alueesta riippuen porauksen ääniä, rätisevää polttoääntä, lotisevaa nesteääntä tai kurlaavaa imuääntä. Myös kolketta ja kolinaa kuuluu, kun instrumentteja asetellaan ja vaihdellaan. Leikkaushenkilökunta myös keskustelee leikkauksen aikana niin asiasta kun asian vierestäkin.

Maku

Huh, ei sentään. Hajut voivat toisinaan synnyttää makuaistimuksia, mutta henkilökohtaisesti en muista yhtäkään makuaistimukseksi tulkitsemaani kokemusta kirran kurssilta.


Tulipas kilometripostaus! Toivottavasti edes joku jaksoi lukea loppuun tai edes puoleen väliin asti.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Luksus on lähellä, jos sen vain ottaa vastaan

Proffisviikolla kaipasin luksusta. Laitoin tänä vuonna itse meikkini ja kampaukseni juhliin, joten vuosijuhlien luksus oli revittävä muualta kuin itse juhlapäivän valmisteluista. Näin juhlapäivää edeltävästä torstai-illasta muotoutui minun oma spailtani.

Olosuhteet huikean sparentoutuksen luomiselle olivat luonnollisesti rajatut. Upea luksushetkeni sijoittui alle 100 metrin päässä kotioveltamme sijaitsevaan talonyhtiön saunaan, jonka käyttö neljä kertaa kuussa sisältyy Yo-kylän opiskelija-asuntojen vuokraan. Ovelana kettuna osasin sentään valita juuri remontoidun saunan, joten vuosikymmenien käytön jäljiltä tunkkaiselta haisevan saunan sijaan sain nautiskella tuoreen puun tuoksusta ja uutuuttaan kiiltelevistä kaakeleista.

33650806320_c7dc660072_o

Saavuin tunnin mittaiselle saunavuorolleni minuutilleen ajoissa, mikä oli hyvä, koska supernopeasti kuluneen 60 minuutin päästä keräilin paniikissa alushoususillani tavaroitani pukuhuoneesta ehtiäkseni pois alta ennen seuraavan vuoron alkua. Kelmeänkeltaisessa yleisen saunan valaistuksessa kylpyläfiilistä joutui alkuun hieman hakemaan, mutta prosessiani helpotti suuresti, kun ymmärsin sammuttaa pukuhuoneen kattovalon ja jättäytyä saunasta hohtavan pehmeänoranssin valon suojiin. Toinen tärkeä tekijä tunnelmanluojana oli musiikki. Kaivoin Spotifysta ensimmäisen spa-hakusanalla vastaan tulevan soittolistan ja katosin instrumentaalisen kylpylämusiikiin maailmaan.

Yritin ottaa tunnin luksushetkeni mahdollisimman kokonaisvaltaisesti haltuun, joten aivan vaatteiden riisumisesta lähtien keskityin tarkasti jokaiseen hetkeen ja itseeni.

Heitän sukat pois. Paljaat jalat koskevat edellisen saunojan jäljiltä hiukan kosteaa lattiaa. Vasta remontoitu lattia on jalkojen alla hassun karhea entiseen verrattuna. Otan paidan pois. Saunan lämmin ilma pääsee koskettamaan ihoani laajemmin. Seuraavaksi riisun housut, sitten alusvaatteet ja sitten korut.

Yksi palanen kerrallaan tulin valmiimmaksi astumaan spariittini seuraavaan osioon. Asettelin kaikki mukaan haalimani sauna- ja suihkutuotteet kauniisti riviin kylpyhuoneen puolelle ja peseydyin keskittyen veden valumiseen ihollani ja sen roiskeeseen vasten lattiaa. Saunan puolelle olin varannut pitkän laudeliinan niin, että sain maata lauteilla ja keskittyä ainoastaan lihasteni rentouteen ja mieleni tyhjyyteen. Saunomisen välillä vilvoittelin viileässä suihkussa ja join saunajuomakseni varaamaa pakastinkylmää kokista (todellisen luksusviban olisi tietysti tuonut skumppa!). Lopuksi pesin, kuorin ja pesin niin, että vasemman jalan pikkuvarvaskaan ei jäänyt vaille pesusienen huomiota.

33192948074_017ed5ddce_o

Pukuhuoneen puolella kuivasin itseni rauhassa ja rasvasin koko kehoni parhaimman tuoksuisella kosteusvoiteella, jonka omistan. Puin myös kauneimmat alusvaatteeni, koska niin luksusmuijat tekevät ollessaan luksusspahoidossa. Tasan tunnin jälkeen olin valmis. Luksuksentäyteinen tuntini oli kulunut ja hoitanut tehtävänsä. Olin valmis proffishumuun.


Ne on pieniä asioita, jos asioille vain antaa mahdollisuuden. Pidetään asiat yksinkertaisina.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Vietnamilainen nyhtökauranuudelisalaatti

Meidän fleksaamisruokavalionakin tunnettu kotona syödään lihaa vain poikkeustapauksissa ja koulussa ei lainkaan -projektimme jatkuu yhä. Minä pidän hyvin tiukasti kiinni, että syön koulussa vain kasvis- tai kalaruokia, mutta Jarkko joustaa enemmän ja valitsee puhtaammin maku edellä. Kotona liha on meillä nykyään kuitenkin harvinaisuus, mikä on pakottanut meidät tutustumaan uusiin resepteihin. Oli muuten hassua viime viikolla Jarkon kaverin ollessa kylässä ja hänen toivoessaan nopeaa liharuokaa, tehdä jauhelihakastiketta! Moista ei ole meidän keittössämme tehty varmaan vuoteen ja aiemmin ruoka kuitenkin kuului kuukausittaiseen vakiosettiimme.

Minä olen tällä hetkellä lumoutunut aasialaisesta ruuasta. Olemme pitäneet vaihtelevan epäsäännöllisesti lihaisia Korea-ruokapäiviä, joihin olemme saaneet reseptejä ja tarvikkeita Jarkon korealaisilta vaihtokavereilta, mutta netin avulla on onneksi mahdollista sukeltaa myös aasialaisen kasvisruuan pariin. Koreassa kasvisruoka ei nimittäin toistaiseksi ole kovin hurjassa huudossa...

Tällä viikolla testiin lähti vietnamilainen nyhtökauranuudelisalaatti, jonka vietnamilaisuudesta en ole lainkaan varma, koska en vietnamilaista ruokakulttuuria tunne, mutta näin lähderesepteissäni väitettiin. Selkeä Aasia-viba herkullisen ruokaisessa salaatissa joka tapauksessa on. Oma reseptini on kolmen eri nuudelisalaattiohjeen sekoitus. Alkuperäiset ohjeet täällä, täällä ja täällä.

33868388981_d7688bafaa_o

Vietnamilainen nyhtökauranuudelisalaatti, 4:lle

Kastike
  • kahden limen mehu
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1-2 chiliä 
  • 1 tl - 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 2 rkl soijaa
  • 2-3 rkl kalakastiketta (itse käytin kaapista löytynyttä osterikastiketta)
  • 2 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • tilkkanen vettä

Karamellisoitu nyhtökaura
  • paketti nyhtökauraa (meillä oli inkiväärimaustettua)
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • 2 rkl sokeria
  • 2 rkl soijaa
  • 2 kynttä valkosipulia silputtuna
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 1/4 - 1/5 kiinankaalia

Salaatti
  • n. 200g riisinuudeleita
  • 2-3 porkkanaa
  • 2-3 kevätsipulia
  • puolikas kurkku
  • 1/2 ruukku tuoretta minttua
  • kourallinen herneitä tai pitkiä vihreitä papuja (tuoreita)
  • n. 100g cashewpähkinöitä

Aloita sekoittamalla kaikki kastikkeen ainekset sekaisin ja hurauta seos sauvasekoittimella sileäksi. Tämän jälkeen kannattaa paahtaa cashewpähkinät kuumalla, kuivalla pannulla jatkuvasti heilutellen. Paahtamisen jälkeen pähkinöitä voi pieniä haarukalla tai sauvasekoittimella. Pähkinät lisätään ruokaan vasta lopussa, mutta paahtaminen kannattaa hoitaa pois alta jo kärkeen.

Nyhtökaura valmistetaan paistamalla pannulla rapeaksi. Heitä pannulle seesamiöljy ja soija, kuumenna ja lisää nyhtökaura ja muut karamellisoimistykötarpeet. Paista rapeahkoksi, mutta varo polttamasta sokeria. Lisää joukkoon silputtu kiinankaali aivan loppuvaiheessa hiukan pehmenemään/lämpenemään. Valmis nyhtis+kiinankaali -sekoitus saa jäädä odottamaan salaattipohjan valmistumista.

Keitä nuudelit ohjeen mukaan, huuhtele siivilässä kylmällä vedellä ja jätä valumaan salaattipohjan valmistamisen ajaksi. 

Salaattitarpeet raastetaan/pilkotaan halutunlaisiksi paloiksi ja laitetaan suureen tarjoilukulhoon. Kulhon kannattaa olla oikeasti iso, koska tällä ohjeella tulee reilu annos ruokaa, ja liian pienessä kulhossa salaatin sekoittaminen on vaikeaa.

Samaan kulhoon lisätään myös nuudelit, nyhtökaura ja pähkinät, ja koko upeus sekoitetaan salaatiksi. Kastikkeen lisäsimme vasta lautaselle oman maun mukaan.

33868388701_44eb10d990_o
33185242753_1b335ab5a3_o

Voin vain suositella! Salaatti oli todella herkkua ja upposi niin minulle kuin Jarkollekin. Nuudelien, papujen ja nyhtökauran ansiosta ruoka oli myös sopivan täyttävää päivän toiseksi pääateriaksi. Salaatti myös valmistuu nopeasti varsinkin, jos paikalla on useampi käsipari silppuamassa tarpeita. Meillä valloillaan olevan Aasia-innostuksen myötä kaapistamme löytyi jo valmiina niin seesamiöljyä kuin kalakastikettakin, mutta näitä kahta hiukan erikoisempaa ainesta lukuunottamatta salaatin ainekset ovat myös melko simppeleitä ja helposti tavoitettavia. Jos vain tietty onnistuu löytämään kotimaista nyhtökauraa kaupasta!

torstai 13. huhtikuuta 2017

Olen voittamaton!

Eli ne ihanat pienet hetket lääkiksessä, kun jossain asiassa onnistuminen saa aikaan järjettömän mielihyvämyrskyn, ja hetken aikaa uskoo olevansa valmis vaikka koko sairaalan kaikkien erikoisalojen ykkös-, kakkos- ja takapäivystäjäksi. Ne hetket ovat taikaa.


Kolmen epäonnistuneen valtimoverinäytteenottoyrityksen (ihana suomen kieli ♥) jälkeen neulaan nousee ekaa kertaa ikinä valtimoveren paineella kirkkaan punaista verta. Minä onnistuin! Lisää astruppeja jonoon vaan, mä hoidan, oon superkandi!!!


Samana päivänä 6v ja 2v lasten KNK-tutkimukset. Uskomattoman taidokas tutustuminen, välineiden esitteleminen, tutkimuksen leikiksi tekeminen, jonka tuloksena nolla vuodatettua kyyneltä tai itkettyä itkua ja kaksi tyytyväistä kandia! Lapsipotilaat mulle vaan!

IMG_3854

Elämässä on hyviä ja huonoja päiviä. Niin myös klinikassa. Välillä hyvän päivän voi tuntea jo aamusta alkaen, mutta toisinaan taas tarvinaan yhden hyvässä seurassa nautitun kahvikupin luoma kofeiinihumala nostamaan huonommin alkanut päivä aivan uudelle levelille. Ja toisinaan ei auta mikään, vaan päivä vain on rehellisen paska.
 

Yli tunnin haastattelu psykiatrisen potilaan kanssa on just ohi ja musta tuntuu, että todella sain yhteyden potilaaseen ja ymmärsin häntä. Lisäksi hahmotin lääkärin ajatuksen diagnoosista ja tajusin potilaan hoidon punaisen langan. Juma, täähän on siistiä! Täällä on oikeasti aikaa kuunnella potilasta ja sen mä osaan.


Ai tää on jo todettu ihosyöväks, oho, ja aika pahassa paikassakin tossa kaulalla. Miten mä selviän, kun mun kädetkin aina tärisee ja tossa on isoja suonia alla... 30min myöhemmin: Ei helkkari, miten nätti poistojälki! Ekat subkutaaniset ompeleet ikinä ja potilaskin on äärityytyväinen! Tätähän vois tehdä lisääkin...


Potilas: "Kiitos sulle ja paljon kaikkea hyvää. Susta tulee hyvä lääkäri."

33967196206_cf627449bc_o

Kaikkiaan lääkärillinen itsevarmuuteni heittelehtii hyvin voimakkaasti. Yhdessä hetkessä olen valmis syöksymään samantien haastattelemaan ja tutkimaan potilasta, kun taas toisessa hetkessä koko ajatus tuntemattoman ihmisen kohtaamisesta lääkärinä ainoastaan ahdistaa. Ahdistukseni keskittyy oman taidottomuuden ja tiedollisen epävarmuuden sietämiseen, koska ei potilaiden kohtaaminen sinänsä ole minulle ongelma, joten olen toiveikas, että tietojen ja taitojen karttuessa tulevien vuosien aikana, nämä kohtaamiset helpottuvat. Ja ovathan ne jo helpottuneetkin, koska viime kevään sisätautien aikaan jännäsin paljon kovemmin.


Sisätautien 24h:n manupäivystys on ohi ja pääsen lauantaiaamuna lähtemään viikonloppuautiosta sairaalasta. Ulkona on täydellinen kesäpäivä ja mä olen just kohdannut vuorokauden ajan apua tarvitsevia potilaita ja oikeasti kokenut, että olen ollut avuksi varsinaisille päivystäjille. Osasin ottaa astruppeja, osasin kanyloida ja sain kiinni useimpien potilaiden diagnoosista ja hoitolinjoista. 24h well spent!


Kirran leikkaussalissa: "Jos kandi vaikka kanylois potilaan, jos potilaalle vaan sopii." *kerään tarvikkeet, juttelen potilaalle, valmistaudun pistoon* BOOOM, veri nousee ekalla pistolla kammioon ja kanyyli liukuu kauniisti paikalleen suoneen. "Todella hyvin pistetty." Millos seuraava??



Ohjaava lääkäri: "Tosi hyvin kysytty ja papereihin kirjattu tuo asia."


Olen voittamaton -hetket osuvat usein tilanteisiin, joissa itsensä on ylittänyt tai ainakin voittanut oman epävarmuutensa. En todellakaan tiedä, mikä hormoni tai välittäjäaine kehossa silloin ottaa vallan, mutta hetket ovat kuin maailman herkullisin pieni nousuhumala. Sama itsevarmuus ja -luottamus vyöryvät kehoon ja valkoinen takki hartioilla tuntuu maailman luonnollisimmalta ja oikeimmalta. Tällä tiellä minun kuuluukin olla. Minusta tulee vielä mainio lääkäri.

Niitä hetkiä todella tarvitaan, että tästä myllystä selviää ehjänä ulos.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Tositarinoita: Proffisten juhlalookki ja opiskelijaelämän hightlightit

Viimeisiä hetkiä aletaan vedellä Tositarinoita-projektin osalta. Vielä noin kuukauden verran hommaa muistaakseni jäljellä ja vielä on paljon teksti-ideoitakin odottamassa käsittelemistä. Kuluneen kahden viikon aikana olen kirjoittanut yhteishausta, opiskelijaelämästä ja tämän viikonlopun proffiksista

Top 8 opiskelijaelämäkokemukset

Opiskelijaelämä on käsite. Tämä postaus on omistettu kaikille huikeille hetkille, jotka ovat tehneet kuluneista lähes kuudesta (!) opiskeluvuodestani elämäni parhaita.

Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2017/03/28/top-8-opiskelijaelamakokemukset/


Korkeakoulujen yhteishaun viime hetket ovat käsillä!

Kuluneen viikon keskiviikkona päättyi kevään 2017 korkeakoulujen yhteishaku. Toivon mukaan aivan jokainen unelmaansa tänä keväänä tavoitteleva muisti hakunsa tehdä, koska nyt on myöhäistä. Postaus on katsaus minun kolmevuotiseen yhteishakuhistoriaani, koska jokainen vuosi oli hakuprofiililtaan aivan omanlaisensa.

Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2017/04/04/korkeakoulujen-yhteishaun-viime-hetket-ovat-kasilla/


Proffajuhlista selvitty - katsaus vuosijuhlalookkiin ja -budjettiin

Kulunut viikonloppu on jälleen keväisen juhlahumun täyttämä, kun juhlittiin 71-vuotiasta TLKS:aa Turun VPK-talolla. Tulen kirjoittamaan proffiksista vielä sekä tämän että Tositarinoita-bloginkin puolelle, mutta alkupalana käyn läpi tämän vuoden juhlapukeutumiseni. Lisämausteena postauksessa on budjettinäkökulma, koska proffiksiinkin saa halutessaa hukutettua tuhottomasti rahaa - vaikka ei todellakaan tarvitsisi.

Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2017/04/09/proffajuhlista-selvitty-katsaus-vuosijuhlalookkiin-ja-budjettiin/

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Unohdettu helmi, salainen puutarha

Yhteistyössä Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kanssa

Jos jonain niistä lukuisista viikonloppupäivistä, kun on tehnyt mieli tehdä jotakin, mutta ei sitten yhtään keksi, että mitä, joku olisi muistanut Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan, olisi ainakin yksi tekemättömistä päivistä pelastunut. Toisinaan tarvitaankin ulkopuolisia voimia huutelemaan boksin ulkopuolelta, mitä upeuksia kotikaupungistä löytyykään, kun omat silmät kieltäytyvät näkemästä.

17632338_10155159157563057_2663466886556772408_o – kopio
IMG_4036
IMG_3983
IMG_4024
IMG_4015
IMG_4021

Häpeällisintä kasvitieteellisen puutarhan unohduksessa on biologitaustani. Jos olisin vuoden bilsaopintojeni aikana saanut kunnon opiskelijan tavoin aikaiseksi maksaa sen aikaisen ainejärjestöni vuosimaksun, olisin oikeutettu jatkuvaan ilmaiseen sisääpääsyyn puutarhaan (norm 6e, opiskelijat 4e), koska puutarha on Turun yliopiston ylläpitämä ja biologiopiskelijat hyödyntävät sitä opinnoissaan. Ehdin itsekin bilsan ykkösvuoden aikana käydä pakollisen opintoreissun verrran tutustumassa puutarhaan, mutta tuon reissun jälkeen Ruissalon keskelle rakennettu puutarha painui unohduksiin.

Kunnes Varpublogien tarina alkoi ja ensimmäinen tapaamisemme sovittiin riippuvien kasvien alle kasvitieteelliseen puutarhaan.

Koleana ja paksun harmaan sumun täyttämänä sunnuntaiaamuna oranssien keinovalojen ja keinotekoista lämpöä Suomen huhtikuuhun puskevien lämmitysjärjestelmien kasvihuoneisiin luoma tunnelma tuntui absurdilta. Nenän täytti kuumankostea mullan tuoksu ja sormenpäät nahkeutuivat ilmankosteuden matkiessa tropiikkia. Kameran linssi huurtui ilmastovyöhykkeeltä toiselle siirryttäessä. Kaktushuoneessa tuoksui Espanja ja paahteinen Andorra, ja loikkasin ajatuksissani samantien reilikesään. Lummelammella lauloivat undulaatit.

IMG_3997
IMG_4071
IMG_4065
IMG_4078
17635247_10155159157743057_161644342933803941_o – kopio

Vaikka minä olen autuaasti unohtanut ihanan Ruissalon pienoismaailman, muu Turku ei ole unohtanut. Puutarha, sen kahvio ja puutarhalta alkavat ulkoilureitit täyttyivät ihmisistä ja keskipäivän aikaan pitäessämme kahvitaukoa, puutarhan aulassa kävi vimmattu kuhina. Viikonloput ovat ovat varmasti suosituimpia aikoja piipahtaa puutarhaan, mutta uskon todennäköisesti tyhjempien arkipäivien tarjoavan lähes meditatiivisia kokemuksia vierailijalle. Solisevan veden ja toisilleen visertävien trooppisten lintujen äänten, poluille rönsyilevien kasvien ja iholle raskaana laskeutuvan kostean ilman yhdistelmä saivat ainakin minut rentoutumaan ja tuntemaan suurta rakkautta maapalloamme kohtaan. Luontoon mahtuu niin monenlaista! Myöhemmin keväällä ja kesällä puutarharetkeä saa laajennettua myös ulos, kun suuri ulkopuutarha herää kukoistamaan. Bilsa-aikojen visiitiltä muistan vaikuttavina ainakin aasialaistunnelmaisen lammen ja ruusutarhan.

Sunnuntain retki oli silmiä avaava. Kun seuraavan kerran tekemättömyyspäivä iskee, on suunta valmiina.

Ensimmäinen ja viimeinen kuva: Jenni Laaksonen

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Varpublogit - minä ja Varsinais-Suomen blogimaailma uuden edessä

Blogini sivupalkkiin ilmestyi tänään osa, joka enteilee uutta. Uuden edessä olenkin, mutta en yksin, koska samanlaisen loikan uuteen otti 11 muutakin blogia, joista tosin myös Kristallihäät on minun kirjoittamani.

Tänään maanantaina 3.4. aukesi nimittäin tuore Varpublogit-blogiyhteisö.

varpubänneri

Älkää kysykö kovin tarkasti, mistä on kyse, koska minäkin olen yhä hämmennyksissäni, että mistä onkaan kyse, mutta vibani tapahtuvasta on hyvä ja siihen tunteeseen minä toistaiseksi luotan. Jotain minä luonnollisesti kuitenkin Varpublogeista tiedän ja sieltä hyvä fiilikseni kumpuaa.

Varpublogien ideana on koota yhteen Varsinais-Suomen blogimaailmaa kulttuurin, tekemisen ja lifestylen kentältä. Mukana on muun muassa perheblogeja, valokuvausblogeja (esim meidän kihlakuvat kuvanneen Josen blogi), kulttuuriblogeja minun oman hääblogini ja randomlifestylelääkisblogini lisäksi. Yhdistävänä tekijänä on jonkinlainen paikallisuus ja halu tuoda omia Turku-kokemuksiaan esiin. 12 Varpuihin kuuluvan blogin lisäksi sivustolle tuotetaan myös aivan Varpublogin omaa materiaalia, jonka ideana on keskittyä Turun ja sen ympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin informatiivisesta näkökulmasta. Tälläistä on olemassa, täällä se sijaitsee ja tämän verran se maksaa

Käytännössä blogieni kuuluminen Varpublogeihin ei muuta oikeastaan mitään. Kirjoitan edelleen täsmälleen siitä, mistä tahdon ja esimerkiksi Krista_llian puolelta blogin vahva lääkispainotus ei ole katoamassa mihinkään. Minun blogini ovat edelleen minun blogejani, joihin minulla on sataprosenttinen päätösvalta, se ei muutu mihinkään. Nykyään on vain yksi paikka lisää löytää infoa ja inspiraatiota Turusta ja Turun seudulta, näppärästi yhden sivuston alle koottuna. Sitä on Varpublogit. Jännää!

Varpublogien Facebook-sivulle tästä ja instaan täältä!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kaljaa ja teatteria - ihan uudenlainen kulttuurikokemus Linnateatterissa!

Yhteistyössä Linnateatterin kanssa

Meillä oli perjantaina treffi-ilta, joka kaverin luona järkättyjen illanistujaisten myötä venyi lopulta pitkälle yöhön, koska palasimme kotiin treffireissultamme vasta kahden jälkeen. Ennen kavereiden seuraan lyöttäytymistä, vietimme kuitenkin aikaa ihan vain kaksin ja kävimme Linnateatterin Teatteriravintolassa katsomassa Mieletön elokuvan historia -esityksen.

Olisihan se pitänyt jo teatterisalin nimestä päätellä, mutta emme kuitenkaan ymmärtäneet. Perinteisen teatterisalin sijaan Mieletön elokuvan historia nimittäin vedettiin Linnateatterin ravintolan tiloissa, eikä meidän tämän vuoden speksinkin näytöksistä tutun Linnateatterin varsinaisella lavalla. Minun sisäiset mallini ja teatteritouhuun liittämäni käytöskoodit menivät samalla sekunnilla sekaisin, kun teatterin narikan jälkeen oivalsimme, että esitys toden totta on teatteriravintolassa. Erityisen kuumottavaa näytöksen alusta teki myöhäinen saapumisemme, koska loppuunmyydyn näytöksen tapauksessa istumapaikkoja oli ravintolassa hyvin tarkkaan laskettu määrä ja viimeisen viiden minuutin aikana saapuvat matti myöhäset (kröhöm eli me) saavat syyttää vain itseään. Onneksemme eräs seurue jätti saapumatta varattuun pöytäänsä, joten saimme yllättäen erittäin hyvät istumapaikat, joilta oli mainio näkyvyys lavalle ja vieläpä romanttiseen treffi-iltaamme sopien kynttilöity pöytä, johon laskea esityksen aikaiset juomamme. Niin, koska teatteriravintolassa saa nautiskella ravintolan antimista esityksen aikana!

MEH2
MEH1

Itse esitys oli ihanan kevyen rentouttava ja täydellisesti ravintolamiljööseen sopiva. Mieletön-sarjan ideana on käydä esityksessä läpi tietyn aiheen historian läpileikkaus ja tällä kertaa vuorossa olivat elokuvat. Koko kahden tunnin esityksen veti läpi kolme näyttelijää (mukana mm. mahtava Miska Kaukonen), jotka hyppäsivät vuoroin Brokeback Mountainin kuumiin teltanheilutuskohtauksiin ja vuoroin film noirin synkkiin tunnelmiin. Kokonaisuus syntyi pienistä erillisistä palasista elokuvamaailman historiaa niin, että läpi näytöksen kulkeva punainen lanka säilyi kuitenkin eheänä. Erityisesti teatteriravintolamiljööseen sopivan Mielettömästä elokuvan historiasta tekikin juuri yksinään toimivista hauskoista kohtauksista koostuva kokonaisuus, koska poikkeavassa teatteritilassa keskittyminen ja juoneen syventyminen on erilaista verrattuna perinteiseen pimennettyyn teatterikatsomoon. Teatteriravintolassa jonkun jääpalat kilisevät jatkuvasti lasissa, toinen kolauttaa viinilasin hiukan liian lujaa pöydänreunaan ja pöydissä palavat tuikut valaisevat yleisön kasvoja jne jne...Ei siis mitään oikeita häiriöitä, mutta kuitenkin tilan intensiteetti on aivan erilainen kuin perinteisessä katsomossa, mikä on teatteriravintolan jujukin.

Ilta oli äärimmäisen hauska. Oli ihanaa viettää viikonlopun aloittavaa perjantai-iltaa katsoen rentoa, hauskaa ja kepeää teatteria, vaikka kuinka olen aiemmin vannonut olevani yksinomaan suurten ja synkkien tarinoiden nainen. Synkkämielinen nainen sisälläni ei kuitenkaan ollut koskaan aiemmin aloittanut viikonloppuaan oluen ja teatterin yhdistelmällä. Hauskaa yllättävässä teatteriravintolakokemuksessamme oli myös, että olimme antaneet sokkona Kuopiossa asuville vanhemmilleni joululahjaksi teatteriravintolalahjakortin, mutta nyt voimme myös kokemuksesta suositella formaattia.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen 

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Pikku G on ysärilasten sukupolvikokemus

Kuluneen viikon keskiviikko oli spesiaalipäivä. Ensinnäkin pitkän pitkän tauon jälkeen oli aika pukea opiskelijahaalarit jalkaan, mutta vielä spesiaalimpaa oli haalareiden pukemisen syy. Turku sai kunnian olla kaupunki, jossa tapahtui suuria. Jokaisen ysärin alkupuolella syntyneen suurin idoli, Pikku G, veti nimittäin uniikin yksittäiskeikan Turun poikkitieteellisissä haalaribileissä Börssissä!

Hype alkoi jo viikkoja sitten, kun bileiden ainutlaatuinen esiintyjä julkistettiin. Pikku G ei ole vetänyt keikkaa 14 vuoteen, joten tilanne oli oikeasti äärimmäisen uniikki ja ihmisten hinku päästä todistamaan ex-teiniräppärin nykykuosia sen mukaista. Nykyäänhän Geen teini-ikä on jo kaukana - artisti täytti juuri 30 vuotta - mikä on melko järkyttävää. Hassua, että aika on kulkenut niin vauhdilla, että aivan hetki sitten matikanläksyistä räpänneestä Pikku G:stä on kasvanut kolmekymppinen äijä ja minusta 24-vuotias aikuinen. Jotenkin tälläisten aikansa ilmiöiden vanheneminen konkretisoi ajan kulkua vuosittain juhlittuja synttärikemuja selkeämmin.

32929699554_f64d6b7a60_o
33731904406_10108f882f_o

Me ostimme lippumme TLKS:n lipunmyynnistä, joka oli viimeinen lipunmyyntipiste kaikkien muiden ainejärjestöjen myytyä lippunsa jo aiemmissa lipunmyynneissä loppuun. Onneksi olemme lipunmyyntien ja jonotuksen ammattilaisia, ja hoidimme homman kotiin saapumalla jonoon Medisiinan sohville kaksi tuntia ennen varsinaista lipunmyyntiaikaa. Kahden tunnin jonotuksella saimme jonopaikan 2, ja kaikki kaveriporukkamme tarvitsemat liput. Kaikille onni ei ollut yhtä myötäinen ja moni joutui lähtemään jonosta tyhjin käsin.

Keskiviikon keikka oli jokaisen jonotetun sekunnin ja lippuun käytetyn viiden euron arvoinen. Se oli myös torstaiaamun väsymyksen arvoinen, kun vain viiden tunnin yöunien voimilla vaelsin osastolle aamuraporttiin. Yleisö oli koko keikan ajan aivan hurmoksessa! Börssi oli aivan tukkoon asti täysi ja jokainen yleisössä osasi laulujen sanat ulkoa, eikä epäröinyt laulaa niitä mukana. Pikku G itse otti tilanteen haltuun 14 vuoden keikkatauon huomioon ottaen erittäin itsevarmasti, vaikka aivan varmasti häntä jännitti palata vuosien tauon ja aikuiseksi kasvamisen jälkeen häntä lapsina fanittaneiden opiskelijoiden eteen. Oli hämmentävää, että hän oli niin tunnistettava edelleen: toisaalta aivan sama Pikku G kuin vuonna 2003, mutta toisaalta aivan toinen. Sama muutos on varmaan tapahtunut itsessäkin vuosien aikana.

33772866675_1340ae0e83_o

Viiden biisin setti oli lyhykäisyydessään pelkkää timanttia. Keikka alkoi Räjähdysvaaralla, jonka jälkeen tulivat Kylki kyljessä ja Kaikki baunsssaa, sekä pankin totaalisesti räjäyttänyt Romeo ja Julia. Kaiken huipennuksena Pikku G veti Me ollaan, jonka aikana yleisön hurmos meni aivan hurjaksi käsien heiluessa ja kaikkien huutaessa sanoja mukana. Vielä vuosienkin jälkeen me oltiin vielä kerran nuoriso, me oltiin tulevaisuus

Keikka oli huikea sukupolvikokemus. Pikku G on meidän lapsuus-/varhaisnuoruuden ajankuva, ja keskiviikon keikka oli melkein uskonnollisen eheyttävä kokemus. Aivan täpötäysi baari, jossa jokainen tunsi sisällään saman nostalgian ja saman maagisen taian 14 vuotta vanhojen biisien sanojen vain virratessa suusta musiikin mukana. Huh huh. Kiitos Pikku G.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

100 päivää Ruisrockiin!

Jos viime vuonna päätös sittenkin mennä Ruissiin jäi aivan viime tinkaan ja myöhempäänkin, tänä vuonna olin todella ajoissa. Ostin kolmen päivän lippuni viime viikolla ja tänään heinäkuun ekaan viikonloppuun on enää 100 päivää!

Kyllä minä päätöstäni kuitenkin vatvoin. Lippu on tuhottoman kallis (3pv 155e) varsinkin, kun artistikattaus ei ole tänä vuonna aivan tajuntaaräjäyttävä. Ruississa ja festareissa ylipäätään on kuitenkin kyse niin paljon enemmästä kuin pelkistä artisteista. Turun kesäfestareihin kuuluu aurinko, Ruissin rantalava, ylihintainen mutta törkeän hyvältä maistuva festariruoka, jono vesipisteelle, niittylavan tomusta harmaat vaatteet ja tärkeimpänä tietysti ympärillä kulkevat ystävät. Festaripäivät ovat pitkiä ja tavallaan raskaita, mutta uskomattoman muistorikkaita ja myöhemmin muistellessa lämpöä herättäviä. Viime kesän sunnuntain äkkilähtöruisrock saa samantien hymyn huulille - päivä oli vain sanalla sanoen täydellinen kesäpäivä.

Helsingissä nykyisin asuva lukiokaverini pyysi yösijaa Ruissin ajaksi jo tammi-helmikuun aikana ja siitä lähtien minussa on palanut pieni kipinä, että pitäisikö vain antaa mennä ja ostaa lippu, koska tapahtuma on viime vuosina tupattu myydä loppuun jo reippaasti ennen juhlaviikonloppua. Jos äkisti muuttaisin mieltäni, saisin varmasti myytyä lippuni jollekulle mattimyöhäselle. Niin minä viime viikolla eräänä iltana vain menin ja ostin kolmen päivän verran kesäunelmaa heinäkuun alkuun. Käsittääkseni kesätyöni osuvat ainoastaan arkipäiviin ja virka-aikaan, joten ekan kandikesänkään ei pitäisi olla festarointini kansssa ristiriidassa. Tai jos ristiriitoja ilmenee, täytyy soveltaa suunnitelmaa.

kuvANEN2

Niin sanotuista isoista nimistä, jotka festarijulisteeseenkin painetaan suurimmalla fontilla, ei minua tänä vuonna kiinnosta erityisemmin kukaan. Keskisuurten/kotimaisten nimien sarja, joka minuun yleensäkin vetoaa festareilla enemmän, sen sijaan miellyttää minua kovastikin.

Ehdottomina must see -keikkoina haluan nähdä:
  • Vesalan
  • Ultra Bran
  • Haloo Helsingin
  • Antti Tuiskun
  • Jenni Vartiaisen
  • Sannin

Näyttääpä lista lyhyeltä ja osittain hyvin epäminulta... Vaikka en kaikkien ylläolevien hillitön fani olekaan, uskon noiden artistien antavan minulle eniten sitä festarifiilistä, jota kaipaan eli äänen laulamista, tanssimista/huojumista ja musiikkiin uppoamista. Vielä kun Robin lisättäisiin artistikattaukseen ♥

Parasta festareissa onkin seilaaminen fiiliksen mukaan keikalta toiselle ja sen vuoksi en olekaan huolissani, vaikka tässä vaiheessa artistikattaus ei olisikaan 100% timanttia. Vahingossa paikasta toiseen vaeltamalla saattaa nimittäin osua uuden, tulevaisuuden suosikin keikalle.